keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Kuusamon Karhunkierros juosten 2 päivässa, kesäkuussa 2017

Joka vuosi viimeiset 15 vuotta on pitänyt päästä Lappiin viikon vaellukselle. Kun suunnitteluilta on järjestetty, ja vaihtoehtoja punnittu, on Karhunkierros aina jäänyt toteuttamatta. Osiltaan siitä syystä, että pohjoisessa on niin paljon hienoja vaelluskohteita. Jollakin mittapuulla Karhunkierros on kuitenkin yksi Suomen tunnetuimmista vaellusreiteistä, jonka moni Suomalainen osaa nimetä vaikka ei olisikaan koskaan vaelluksella ollut. Harvemmin tunnetaan UKK:ta, Käsivartta, Abiskoa tai Sarekista puhumattakaan. Oli miten oli, nyt päätettiin toteuttaa Karhunkierros vähän rivakammalla otteella, unohtamatta kuitenkaan luonnosta nauttimista, yhdessäoloa ja kuvausta. Tästä lähtikin sitten ajatus, että juostaan tuo kierros parissa päivässä. Siihen kunnon pitäisi vielä näillä vuosilla ja treeneillä riittää. Yllättävän raskaaksi matka kuitenkin osoittautui, vaikka hengissä selvittiinkin.




Seikkailun ajankohdaksi sovittiin 9-10.6.2017. Viikkoa ennen matkaan lähtöä pidettiin pikapalaveri, jossa käytiin Roopen kanssa läpi kamat ja muonat, joita otettaisiin mukaan. Juoksua ja vaellusta kun harrastaa, niin lisävarusteiden hankinnalle ei ollut tarvetta. Sitten lennolla Kuusamoon 8.6 jossa, ensimmäinen yö hotellissa. Aamulla taksilla Hautajärvelle, josta reissu sai alkaa.

Alustava suunnitelma oli, että juostaan 30 min, jonka jälkeen pidetään lyhyt juomatauko (5 min), juostaan jälleen 1h ja sitten pidetään pidempi juomatauko (10 min). Tämän lisäksi oli tarkoitus pitää yksi pidempi tankkaus huolto per päivä. Matkan olimme suunnitelleet seuraavanlaiseksi:

Päivä 1: Hautajärvi-Savilampi (15 km), Savilampi-Taivalköngäs (4 km), Taivalköngäs-Oulangan luontokeskus (8 km), Oulangan luontokeskus-Ansakämppä (7,4 km) ja Ansakämppä-Jussinkämppä (8 km). Jussinkämpällä yötä, jonka jälkeen taivallusta olisi takana ensimmäisen päivän osalta 43 km.

Päivä 2: Jussinkämppä-Siilastupa (10 km),  Siilastupa-Porontimajoki (12 km), Porontimajoki-Valtavaara (16 km) ja Valtavaara-Ruka (2,2 km). Toisen päivän päätteeksi matkaa tulisi yhteensä noin 82 km muutamine lisäkilometreineen kuvauksista johtuen.


Nyt oltiin Hautajärvellä lähtökuopissa. Otettiin spiikit ja lähtökuvat, jonka jälkeen meno läpi Oulangan kansallispuiston alkoi. Ensimmäiset 200 m kävellen, jonka jälkeen alkoi jo juoksujalkaa polttaa. Ensimmäiset kilometrit sujuivat hienosti aurinkoisessa +18 C säässä. Matkavauhti oli ensimmäiselle pysähdyspaikalle Perttumakosken laavulle n. 6 km/h. Maasto oli helppoa tasaista polkua aina ensimmäiselle pidemmälle taukopaikalle Taivalkönkäälle. Ennen Taivalköngästä pysähdyttiin ihailemaan Savinajoen keskelle muodostunutta 5m korkeaa Rupakiveä. Käveltiin polulta alas joelle, jossa otettiin muutama kopterikuva taivaalta. Täytettiin juomapullot ja matka jatkui kohti Taivalköngästä. Taivalkönkäällä oli Autiotupa, jossa oven avattuamme vastassa odotti vahtikoira, joka ilmoitti kovalla haukahduksella olemassaolostaan. Siinä säikähdyksessä refleksinomaisesti ovi vaan nopeasti kiinni, muutama naurahdus ja nuotiopaikalle huoltohommiin. Koiran isäntä kyllä mukavasti ilmoitti, että koira on kiltti ja tupaan voi tietysti tulla, vaikka siellä karhunkokoinen koira olikin.


Kohisevan kosken Taivalköngäs oli sopiva paikka viettää hieman pidempi tauko. Meillä n. 1,5h, jonka aikana tehtiin ruokaa, levättiin ja kuvattiin aluetta. Tauon jälkeen jatkettiin ensin kävellen, jotta ruoalla olisi aikaa laskeutua ja imeytyä kehoon, ja siitä juosten polkua pitkin kohti Oulangan leirintä-aluetta. Taivalkönkään ja leirintäalueen välimaastossa alkoi ensimmäiset kropan vaivat ilmoitella itsestään. Roope oli vielä kovassa kunnossa, mutta itsellä alkoi vasemman jalan nilkka marista huoltoa. Tuumailinkin, että olisi pitänyt enemmän polkujuoksuja tehdä ennen Karhunkierros rypistystä. Polkujuoksussa kun nilkat tuppaa koville jos eivät ole saaneet treeniä. Suhteellisen hyvin päästiin kuitenkin perille leirintäalueelle. Hiljaiselta näytti. Vastaanotossa oli kuitenkin reipas ja mukava nuori nainen, joka osasi kertoa, että hiljaisuus johtui viikon vaihtoajankohdasta. Ajankohdasta, jolloin vanhat vieraat lähtevät ja uudet saapuvat. Täytettiin juomapullot vedenottopisteestä jutellessa kolmisin kansallispuiston nähtävyyksistä ja maailman menosta. Matkaa oltiin tultu nyt vajaat 30km, ja päivän päätökseen Jussin kämpälle olisi matkaa vielä n. 15km. Tuo etappi yöpaikkaan tuntui nyt itsellä kovin pitkältä. Ei auttanut muu kun geelit suusta alas, vettä perään ja matkaan. Kyseltiin vielä vastaanoton neidiltä, että mikä matkalla hänen mielestään olisi hienoin tulevista maisemista. Kuulemma Valtavaaran 360 panoraama olisi listalla korkeimmalla. Sinne olisi meillä vielä kuitenkin hyvin matkaa, joten ei muuta kuin n. 10 kg reput selkään ja kohti Jussin kämppää.


Tauon jälkeen kesti muutama hetki ennen kuin kropat pääsi taas vauhtiin. Omaksi mukavaksi yllätykseksi nilkka taisi turtua (tai sitten se oli tauolla syödyn buranan ansiota), ja matka alkoi taas sujua oikein mukavasti. Ei kuitenkaan ehditty kovinkaan pitkään juosta kun tultiin Oulangan luontokeskukseen. Ilta-aurinko paistoi vielä mukavasti kanjonin koskenkuohuihin. Oli pakottava tunne jäädä kuvaamaan hetkeksi. Otettiin kopteri esille ja lennätettiin sitä muutama hetki luonnonpuiston yllä. Hienoa kuvaa saatiin taas. Todettiinkin Roopen kanssa, että ei olisi parempaa säätä voinut olla. Nyt oli +18 astetta, aurinko paistoi, eikä hyttysen hyttystä. Muutama päivä takaperin oli vielä lunta maassa ja asteita +5. Mikä onni meillä olikaan sään suhteen! Matka jatkui ja seuraava etappi olisi Ansakämppä n. 7 km päässä. Ei päästy kuitenkaan kuin kilometri kun pysähdyttiin taas kuvaamaan.  Könkäältä oli hienot maisemat joelle. Päätettiin ottaa hieman polkujuoksukuvaa. Kuvattuamme aikamme jatkettiin sitten matkaa.


Kello alkoi olla 20.00, joten pitäisi nyt kuitenkin saada kilsoja taottua, jotta ihmisten aikaan päästäisiin päivän kohteeseen. Juostiinkin sitten Ansakämpälle. Itse Ansakämppä poikkesi polulta n. 150 m alamäkeen, joten ei menty tuvalle, vaan jäätiin harjanteelle kuuntelemaan mökiltä tulevaa mölyä. Juotuamme muutaman kulauksen vettä, vedettiin taas kengät kireälle, nostettiin reput selkään, ja matka jatkui. Pysähdyttiin vielä juomatauolle, ennen kuin saavuttiin Jussin kämpän yöttömään yöhön.


Lähestyttäessämme Jussin tuvalle alkoi ääniä kuulua, ja pitkän matkan päähän näkyi väen paljous. Ajateltiin, että voi kurjuus. Meillähän ei ollut nyt tarppia tai muuta majoitetta mukana maastossa yöpymistä varten. Kävellessä kodan ohi kohti autiotupaa, nuoret pojat tervehtivät meitä kovaan ääneen todeten, että kota on täynnä, mutta kämppään mahtuu. Kämppään astuessamme, makuupaikkoja oli jäljellä pilvin pimein. Iso nuorisoporukka pihalla oli rippikoululaisia, jotka kaikki nukkui omissa teltoissaan. Mukavaa että yön sai viettää tuvassa. Tosin, ei taivasalla olisi ollut huono vaihtoehto, niin hieno ilta oli. Ajateltiin kuitenkin että on levon kannalta parempi nukkua sisällä. Siinä iltatoimia ja ruokaa tehdessä olikin mukava vastailla aikaisemmin tapaamiemme kahden pojan kysymyksiin, kuten kuinka monta pulloa vettä oli mennyt päivän aikana. Mukavia kysymyksiä ja hieman pisti hymyilyttämään. Olivat selvästikin kyselyiässä (n. 11 v ja 14 v). Saatiin mm. vähän respektiä kun vedettiin polku kahdessa päivässä. Oli tuvassa myös kaksi koiraa. Siperian-Husky ja Alaskan-malamuutti. Rauhallisia koiria ja mukava omistaja. Siinä sitten aikamme seuraillessa rippikoululaisten esityksiä ja iltahartausta, olikin aika pistää pää lavetille ja ottaa unta ennen kun kello herättäisi aamulla 6.45.


Molemmat nukkuivat yönsä melko hyvin. Oli kiva herätä auringonpaisteeseen. Pakkailtiin niin hiljaa kuin mahdollista. Siinä sitten muitakin alkoi heräillä. Ihmettelinkin miten näytti siltä, että tuvassa olisi ollut enemmän porukkaa kuin nukkumaan mennessä. Menimme ulos valmistamaan aamupalaa. Seuraa saatiin pariskunnalta, joka oli tullut perille 01.00 aikaan yöllä. Heistä siis johtui, että lisää porukkaa oli yön aikana tullut kämpille. Pariskunta kertoi, että olivat Hautajärveltä kävelleet ja että tänään olisi tarkoitus päästä Rukalle. Sama määränpää kuin meillä. Ihmeteltiin Roopen kanssa, että on kyllä kova suoritus jos aikovat noilla isoilla rinkoilla kävellä matkan yhdessä päivässä. Näin jälkikäteen olen 99% varma, että tuo tavoite jäi saavuttamatta. Sen verran kova on viimeinen 15km ylös-alas rypistys tuntureiden halki. Mutta iso hatunnosto jos olen väärässä ja kovat tsempit reippaalle parivaljakolle.


Syötyämme aamupalan oli aika jatkaa matkaa. Olimme nyt tulleet 43km ensimmäisen päivän aikana, ja seuraava etappi olisi 14 km kohti Suvilahtea, pikkukarhunkierroksen varrella. Matkaan päästyämme, ensiaskeleet tuntuivat hieman raskailta. Kävelimme ensimmäisen 15 min, jotta ruoka laskisi, jonka jälkeen askeltiheys nousi juoksuun. Tahmealta tuntui verrattuna edellisaamuun, mutta nopeasti sitä päästiin vauhtiin. Reitti vei Pesopuron ja Saarivaaran nousujen jälkeen Kitkajoelle. Kitkaa pitkin juostiin, samalla kuin ihmiset pikkuhiljaa heräilivät ja pakkailivat tavaroita kuntoon päivän koitokseen joen varrella. Jonkun verran oli nousuja ja laskuja, mutta se ei ollut vielä mitään päivän loppukoitokseen verrattuna. Muutaman tunnin matkanteon jälkeen tulimme Harrisuvantoon, josta matka jatkui kohti Siilastupaa. Siilastuvalla syödessämme seurasimme koskenlasku valjakoita, jotka näyttivät harjoittelevan tulevaa haastetta varten. 


"Ruokalevon" jälkeen otettiin viimeiset kuvat, pakattiin tavarat kasaan ja lähdettiin taas tallustamaan eteenpäin. Harjanteelle johdatti pitkät portaat, jotka tuntuivat pahalta, mutta hyvältä siinä mielessä, että kroppa lähti heti rasitusasteelle, ja olemassa olevat rasituskivut turtui nopeasti. Seuraavalle etapille Porontimajoelle olisi n. 12 km. Tämä pätkä oli pääpiirteittäin tylsä verrattuna aikaisempiin etappeihin. Välimatka oli raskas etenkin Roopelle, osiltaan siitä syystä, että tuntui kuin ruoasta saatu energia ei kunnolla imeytynyt kehoon. Tai sitten syy oli ihan vain energian puutteesta. Yleensä huomaa kaverista rasituksen siinä vaiheessa kun puhe lakkaa :). Kaikista etapeista tämä n. 12km tuntui pitkältä, tylsältä, mutta myös hiljaisimmalta. Tekstiä kirjoittaessa vaellusaika menee nopeasti mutta vieläkin muistuu mieleen kuinka pitkältä välimatka tuntui. Porontimajoen autiotupa oli aikaisempiin mökkeihin nähden ainutlaatuisen tuntuinen. Tupa oli rakennettu kosken päälle. Alueella oli myös tulipaikka ja laavu. Kokonaisuudessaan pikku paikka vaikutti jopa hieman romanttiselta. Meillä ei ollut kuitenkaan aikaa jäädä romantisoimaan vaan juotiin muutama desi vettä, jonka jälkeen matka jatkuisi Konttaisen ja Valtavaaran kautta Rukalle. Tästä alkaisi reissun kovimmat nousut ja laskut. Vaikka matkaa ei Rukalle enää ollut kuin 19km, niin ajallisesti kuin fyysisesti tämä etappi olisi haastavin. Rukalle oli kuitenkin ehdittävä ravintolaan 22.00 mennessä, ennen keittiön sulkeutumista. 


Ennen Konttaisen "huiputusta" pysähdyimme vielä Kumpuvaaran laavulla täyttämään vesipullot. Tämä oli hyvä tehdä sillä tästä eteenpäin ei enää muistaakseni tullut vedentäyttöpaikkaa ennen Valtavaaran lampea. Tästä alkoi koettelemus, jossa matka meni ylös alas kertaalleen ja vielä ylös ja alas pitkin tuntureita. Kropan vedellessä kovia kierroksia, nämä tuntureiden polut tuntuivat kropassa raskailta. Mieli pysyi kuitenkin positiivisena ja nauruakin vielä saatiin aikaiseksi. Nyt piti muistaa että olosuhteet voisivat olla huomattavasti pahemmat. Meillä oli kroppa vain kovassa rasituksessa, lukuun ottamatta rakkoja ja muutamaa kolotusta. Aurinko paistoi puolipilviseltä taivaalta. Keli oli kuiva ja mitä optimaalisin.


Konttainen huiputettiin nopeasti. Ihailtiin hetki maisemia, jonka jälkeen lähdettiin polkua pitkin laskuun. Seuraavana oltiin jo Valtavaaran rinnettä viistämässä. Ylös päästyämme, ajattelimme että matka jatkuisi käyrää pitkin aina Valtavaaran tuvalle asti. Väärässä olimme. Polku meni jyrkkiä mäkiä ylös ja jyrkkiä mäkiä alas. Paikoittain reitille oli pystytetty köysiä, jotka toimi askelten tukipilareina. Tsempattuamme itsemme Valtavaaran huipulle, siellä aukesi hieno 360 asteen näkymä. Emme enää jaksaneet ottaa kuvauskopteria esille, vaikka päivän alussa ajattelimme että säästämme viimeiset akun rippeet tänne. Nyt halusimme vain tehdä matkan loppuun ja ehtiä syömään. Vesipullot olivat tässä vaiheessa tyhjät. Valtavaaran tuvalla oli kuitenkin kyltti joka kertoi, että 800m päässä on lampi, josta saisi juotavaa. Lampea kohti alamäkeen lähdettiin kävelemään. Täytettiin juomapullot, jonka jälkeen matka jatkui vielä viimeiset 3km. Oltiin melkein maalissa, mutta vielä oli tsempattava Ruka-tunturia ylös. Tunturia kolutessa, ilta-aurinko paistoi mahtavan näköisenä rinteeseen. Kovan rypistyksen jälkeen pysähdyimme huipulle ottamaan viimeiset kuvat maisemista ja pakolliset selfiet kotiväelle. Huipulta oli enää muutama sata metriä karhunkierroksen portille ja siitä toiset sata metriä hotellille. Oli hienoa tulla maaliin ja vielä oli 30 min aikaa ennen keittiön sulkemista. Hieno reissu, ja jo näin pari päivää myöhemmin aika on kullannut kaiken pahan olon. Nyt suunnittelemaan seuraavaa maastojuoksua.


Teksti: Tume
Kuvat ja videot: Roope ja Tume

Ei kommentteja: