sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Vaellus Haltille ja Käsivarren erämaassa 2017

Dani tähystää maisemaa Ritnicohkalta Etu-Haltin suuntaan.

Retkiremmi suuntasi tänä vuonna kohti Käsivarren erämaata ja kauan puhuttua Haltin uudelleenvalloitusta. Seikkailuun lähti neljän miehen kokoonpano, ja paljon ikimuistoisia hetkiä saatiin jälleen kokea matkan varrella. Tervetuloa katselemaan maisemavideo ja lukemaan kertomus Retkiremmin vuoden 2017 vaelluksesta!


Tänä vuonna vaellus suuntautui Haltille, jossa olimme käyneet viimeksi 2005. Haltin huippu oli nähty mutta sumun takia maisemat olivat jääneet valjuiksi. Olimme täksi vuodeksi suunnitelleet hiukan erilaisen reitin, lähestyminen tehtäisiin vesitasolla jolloin pääsisimme heti ensimmäisenä päivänä reissun ns. ytimeen. Tämä antoi meille mahdollisuuden tehdä hiukan lyhyempi vaellus uhraamatta näkymistä mitään. Matkaan lähtivät Roope, Petri, Dani sekä uutena tulokkaana Roopen liikekumppani Andy.  Tume oli lähtenyt koittamaan hiukan haastavampaa reissua ja oli parhaillaan Alpeilla valloittamassa  Mont Blancia. Andy ja Roope raahasivat mukanaan kuvauskopteria jolla saatiinkiin upeaa kuvamateriaalia. Kopteri kyllä meni erittäin pieneen tilaan eikä painanut montaa kiloa, joten raahaaminen on ehkä liioittelua. Erinäisten syiden takia lähdimme Helsingistä junalla vasta lauantaina. Tämän takia jouduimme menemään junalla Rovaniemelle, sillä autojuna Kolariin ei kulje lauantaisin. Suunnitelma oli tehdä vaellus sunnuntaista-torstaihin ja jättää perjantai varapäiväksi sekä käydä Mallan luonnonpuistossa tai Saanalla.

Lauantai 26.8.2017

Lähdimme kaikki Roopen autolla Pasilaan ollen siellä hyvissä ajoin. Odottelimme pienen hetken lastausta ja ajoimme Skodan sisään. Talsimme kohti Pasilan asemaa ja pohdimme missä voisimme käydä syömässä sillä aseman remontti oli siinä pisteessä että siellä ei ollut enää mitään paikkaa. Kurkimme muutamasta lounasravintolasta sisään mutta kaikki olivat pimeänä. Menimme hörppäämään yhdet oluet paikallisessa pubissa ja siirryimme Pasilan asemalle Subwayn kautta. Heitimme hiukan läppää Subwayn viehättävien ja mukavien myyjien kanssa ja siirryimme laiturille odottamaan junaa.


Juna saapuikin ajallaan ja etsimme hyttiimme. Junan lähtiessä liikkeelle otimme videopuhelun Eerolle, joka osallistui lähtöseremoniaan etänä, korkaten oluen meidän kanssamme. Juttelimme Eeron kanssa tovin tulevasta reissusta ja siirryimme jonkin ajan kuluttua ravintolavaunuun. Istuimme vaunussa ja katselimme maisemia sekä turisimme menneistä reissuista, tulevista reissuista, valokuvauksesta jne. Vaikka olemme monta kertaa tehneet tuon junamatkan niin tämä oli ensimmäinen kerta kun oikein huomasimme Hämeenlinnan linnan. Aiemmin olimme olleet varmaan liian keskittyneitä ravintolavaunun tarjontaan, mutta nyt linna vangitsi katseet ilta-auringon loisteessa ollen varsin vaikuttava näky. Tällä kertaa ei kenenkään tehnyt mieli mennä Tampereella snägärille ja menimme vähän Mansen jälkeen pehkuihin.

Sunnuntai 27.8.2017

Heräsimme puoli seitsemän jälkeen ja juna saapui Rovaniemelle aikataulussa 7.15. Saimme auton ulos vaunusta yllättävän nopeasti ja pääsimme liikkeelle jo puoli kahdeksan maissa. Päätimme mennä aamiaiselle samalle huoltoasemalle Rovaniemellä kuin viimeksi, mutta paikka oli kiinni. Päätimme lähteä liikkeelle ja pysähtyä ensimmäiseen avoinna olevaan ruokapaikkaan. Ajelimme heavy musiikin tahdissa kohti Käsivartta ja Kilpisjärveä. Kittilässä pysähdyimme juuri auenneelle huoltoasemalle jossa söimme aamiaisen. Keittiö ei ollut kuitenkaan vielä auennut, joten emme saaneet puuroa vaan söimme sämpylää tms. sekä jugurtit ja teet/kahvit. Jatkoimme matkaa pienen vaellusjännityksen jo kaihertaessa vatsanpohjaa. Sää todella suosi meitä, aurinko paistoi ja oli yllättävän lämmintä. Olimme lukeneet että perjantaina oli Käsivarressa ollut myrsky ja siellä oli tullut lunta, Saanakin oli kuulemma saanut lumipeitteen. Kun tie lähti laskeutumaan alas kohti Kilpisjärveä eteemme aukeni upea näkymä Ruotsin ja Norjan tuntureille. Saana ja sen rinteillä olevat muutamat lumilaikut näyttivät melko säälittäviltä noiden jylhien lumisten vuorten rinnalla.


Saavuimme Kilpisjärvelle hyvissä ajoin ennen varaamaamme lentoa ja kävimme kaupassa ostamassa päivällis tarpeet sekä huomisen aamiaistarvikkeet.  Aikaa oli tämänkin jälkeen vielä jäljellä ja nälkä alkoi kaihertaa, joten suuntasimme kohti Retkeilykeskusta jossa söimme ”Samaa” joka oli tällä kertaa  ”Supersalaatti”= Sup salad. Ruoka oli todella hyvää ja edullista. Lounaan jälkeen suuntasimme kohti lentoasemaa jossa kävimme kirjautumassa lentoyhtiön matkustajaluetteloon pienessä toimistossa. Kello oli puoli kolme kun vaihdoimme vaatteita ja aloimme pakkaamaan.

Varustesäätöä ja pakkausta Polar Lennon parkkipaikalla.

Siinä pakatessamme lentäjä saapui paikalle esitellen itsensä. Hän kehotti meitä olemaan pakkaamatta liiaksi, sillä irtokassit saisi helpommin kyytiin kuin muhkeaksi ängetyt rinkat. Niinpä kannoimme ruokakassit sellaisenaan koneelle, ja lentäjä pakkasi ne koneen kellukkeisiin. Dani onnistui lyömään päänsä koneen siiven reunaan saaden kunnon vekin päähänsä. Verta ei onneksi siitä kovin paljoa tullut. Palasimme autolle jossa korkkasimme vielä oluet ennen lähtöä. Emme Danin kanssa ennättänyt juoda edes puolta tölkkiä, kun yhtiön ”toimistotäti” saapui hoputtamaan meitä kyytiin. Jätimme siis oluet Roopelle ja Andylle ja nousimme koneeseen.


Kapteeni nosti koneen tottuneesti ilmaan ja kaarsimme hiukan Ruotsin puolelta ja lähdimme kohti Somasjärveä. Sää suosi meitä edelleen, pilvet olivat korkealla ja ilma selkeä.




Lentäjä osoitti meille paikkoja ja näimme mm. Pitsuskönkään ja Haltin ilmasta käsin. Laskeutuminen oli silkinpehmeä lähes peilityynelle Somasjärvelle. Siirsimme tavarat ulos koneesta joka lähti hakemaan muita Remmiläisiä. Otimme Danin kanssa odottaessamme parit napanderit ja makailimme upealla hiekkarannalla. Uikkareita ei ollut ja vaikka ilma oli hyvä, ei tehnyt mieli pulahtaa järveen. Lisäksi paikalla oli runsaasti mäkäräisiä ja muita ötököitä.



Puolen tunnin kuluttua alkoi kuulua pörinää ja pian kone laskeutui järvelle. Roope ja Andy hyppäsivät ulos ja ottivat tavaransa koneesta. Kone nousi taivaalle ja lentäjä kujeili hiukan tehden ylilennon matalalta yläpuoleltamme. Vilkutimme hyvästiksi ja pakkailimme tavaroita. Kello oli 20 vaille viisi kun lähdimme kohti reilun kilometrin päässä olevaa Kopmajoen kämppää.

Somasjärvellä.



Ilma oli lämmin ja aurinko paistoi ja takit päällä tuli nopeasti hiki, pysähtyessä olivat myös pienet ötökät kiusana. Kämppä oli autio joten asetuimme taloksi siistiin tupaan.




Kopmajoen tupa.

Vielä ei  ollut nälkä joten lähdimme ulos hiukan kävelemään ja kuvailemaan. Tuuli oli hiukan yltynyt ja puhalsi ötökät pois, mutta toi pilvet taivaalle. Andy kuvasi dronella videota ja muut laulattivat kameroita.



Reilun tunnin jälkeen palasimme mökille ruoanlaittoon ja pian saimmekin herkutella jauhelihatortilloilla ja tuoreilla vihanneksilla.



Syötyämme huomasimme jonkun lähestyvän mökkiä ja siirryimme ulos juttelemaan vaeltajan kanssa. Kaveri oli ollut toista viikkoa kalassa ja aikoi vielä jatkaa viikon.  Juttelimme siinä jonkin aikaan ja mies oli ihmeissään, että me emme olleet kalassa. Ilmeisesti täälläpäin Käsivarren erämaa-aluetta ei meitä turhankävelijöitä usein näe. Aurinko alkoi illansuussa taas paistaa, juuri sopivasti kun kuvauskalusto oli pakattu pois. Kuvasimme tuvassa vielä videolle selostuksen päivän vaiheista. Pohdiskelin että olisi mukava jos olisi pelikortit tullut mukaan, kun Roope löysi sellaiset tuvasta.




Pelasimme jonkin aikaa korttia ja päätimme sitten painua pehkuihin sillä huomenna olisi aikainen herätys. Siinä iltapuuhia tehdessämme huomasimme että sängyn päädyssä olevan seinän hirret olivat kosteudesta aivan mustat ja niissä oli valkoista homekasvustoa. Emme voi suositella allergikoille, vaikka kukaan meistä ei mitään oireita saanutkaan.

Maanantai 28.8.2017

Heräsimme noin 6.30 ja valmistimme perinteisen munat ja pekoni aamiaisen. Juttelimme teltassa yöpyneen kalamiehen kanssa, ja hän  kertoi siirtyvänsä kohti Urtas- ja Riimmajärviä. Tiskipartio hoiti hommat rutiinilla ja pääsimme lähtemään upeassa säässä hiukan ennen yhdeksää.





Kalottireitti kulki mökiltä kohti Pitsusjärveä. Kuljimme hyvää vauhtia hyväkuntoista polkua pitkin, vain muutama pieni rakkakivikko antoi hiukan vastusta. Meinasimme jatkaa Goapmajohkan pientä sivuhaaraa ylös kohti Lafoljavria mutta huomasimme erehdyksen nopeasti. Ylitimme matalan puron ja nousimme Skaidille. Pidimme tässä pienen vesi ja patukka tauon, ja jatkoimme sitten kohti Cáhppesjavrrit kaksoisjärviä. Ilma alkoi viiletä vaikka aurinko paistoikin mukavasti. Maassa oli siellä täällä lumilaikkuja ja Ritnicohkka oli lumen peitossa. Saavuttuamme järville pidimme taukoa pohjoisemman järven itäpäässä. Hörpimme hiukan lämmikettä ja söimme pähkinöitä ja patukoita.





Pohdimme nyt miten valloittaisimme Ritnicohkkan. Olimme alunperin ajatelleet kiertää tunturin eteläpuolelta ja nousta sille lännestä päin. Tässä istuessamme päätimme kuitenkin nousta jyrkän itäseinän Ritnijavrin ja Ritninolkan välistä, sillä se näytti sekä kartalla että maastosta käsin olevan helpoin kiivetä. Kävelimme pohjoiseen Kivijärven jäädessä oikealle puolelle ja lähdimme nousemaan Ritninolkaa ylös. Maasto oli kivikkoista mutta ei liian vaikeakulkuista. Lumilaikkuja oli hyvinkin paljon ja koitimme välttää niitä koska ne peittivät puroja sekä isoja kivenkoloja.

Pysähdyimme viettämään taukoa Ritnijärven pohjoispuolelle kiviseen ja lumiseen maisemaan.  Päätimme kuvata hiukan dronella. Roope ja Dani lähtisivät rinnettä ylös ennalta sovittuun paikkaan. Kun he olisivat asemissa he näyttäisivät merkin ja Andy lennättäisi dronen heidän luokseen. Kopteri kiertäsi heitä ja sitten he lähtisivät kiipeämään ylös ja kopteri seuraisi heidän nousuaan. Näin siis suunnittelimme. Odottelimme Andyn kanssa kylmästä täristen kun pojat hitaasti lähestyivät kohdetta.


Ritnijärvi.

Tässä kohden suunnitelmamme heikkous paljastui. Oli vaikea erottaa Roopea ja Dania kivikosta, saatikka sitten mitään käsimerkkejä! Lähetimme dronen kuitenkin ottamaan maisemaa ja yritin olla spotterina. Eihän siitäkään mitään tullut, pieni kone katosi näkyvistä samantien kun kivinen rinne tuli sen taustalle.  Andy lennätti konetta taitavasti ja saimme ilmeisesti ihan hyvää videomatskua vaikka mikään ennalta suunniteltu koreografia ei toteutunutkaan. Muutaman minuutin kuvaamisen jälkeen kopteri palautettiin koteloonsa ja kylmästä täristen lähdimme kohti tunturin rinnettä.

Kylmyys kuitenkin haihtui nopeasti kun ponnistelimme Käsivarren tuntureille tyypillisessä karussa kivikossa ylöspäin. Yhytimme toverimme parinkymmenen minuutin jälkeen ja lähdimme nousemaan ylös erittäin jyrkkää ja kivistä rinnettä. Vain muutamat lumilaikut rikkoivat rakan valtaa tällä jylhällä tunturilla Jouduimme kulkemaan välillä nelivedolla käyttäen käsiä apuna, sen verran suoraa seinää oli välillä edessä. Lopulta pääsimme kello 14.40 voittajina huipulla olevalle linkkitornille ja sen huoltorakennuksille.




Ritnicohkkan huipulla.

Tämä oli Retkiremmin yksi historian rankin ja vaikein rinkat selässä suoritettu nousu. Otimme kuvia, ja koska meillä oli vihdoin nettiyhteys laitoimme kuvia WhatsAppiin. Otimme perinteiset huiputushömpsyt ja kuvasin pätkän videopäiväkirjaan. Tuuli irrotti mastoon kiinnittyneitä jääkokkareita ja ilma kylmeni auringon jäädessä kasvavan pilviverhon taakse.

Lähdimme laskeutumaan kohti Haltin tupaa ajatuksena syödä lounasta tuvassa ja sitten sään salliessa huiputtaa Halti vielä saman päivän aikana. Laskeutuminen oli ripeää maaston ollessa kivikkoista mutta melko helppokulkuista. Länsirinne oli tasainen ja täällä suuret lumilaikut tarjosivat helpotusta kulkemiseen sillä ne eivät olleet niin upottavia ja niiden pinta oli kovempaa kuin itärinteellä olleet sukulaisensa.




Laskeuduimme hyvää vauhtia ja pian saavuimme Kalottireitille. Maasto muuttui huomattavasti hankalammaksi kävellä, mutta saavuimme tuota pikaa Haltin uudelle tuvalle.


Haltin uudella tuvalla.

Tupa oli tyhjä ja päätimme tehdä lounaan sisällä. Odotellessamme veden kiehumista pötköttelimme lavereilla ja mietimme minne menisimme yöksi. Kun lounas oli valmis söimme sen ahnaasti kitusiimme. Harvoin on eines maistunut niin hyvältä. Andykin totesi vanhan viisauden pitävän paikkansa, nälkä on paras kokki. Ruoan jälkeen lepäsimme puolisen tuntia lämpimässä tuvassa. Andy lähti sitten katsomaan missä kunnossa vanha mökki oli. Hän palasi pian kertoen sen olevan tyhjä ja siisti. Siinä lähtiessä yksi vaeltaja saapui paikalle kysyen oliko tuvassa tilaa. Vastasimme että koko tupa on hänen käytössään. Mies kertoi hieman murteisella suomella kulkeneensa tänään kolmisenkymmentä kilometriä. Pitsusjärven tuvalla oli kuulemma paljon porukkaa. Siirsimme kamppeemme vanhalle tuvalle  ja tyhjensimme Roopen rinkan laittaen sinne taukotakit sekä vesipullot ja dronen sekä sille laskeutumisalustaksi Andyn makuualustan.


Lähdimme kohti Huippua vielä hyvässä säässä auringon pilkistäessä kello 18:30 - 18:40 välillä korkealla olevien pilvien  välistä. Kuljimme uuden tuvan länsipuolelta suoraan kohti huippua. Kaarroimme hiukan itään välttääksemme jyrkimmän rinteen. Lunta oli runsaasti laikkuina ja ne hankaloittivat matkaa sillä jalka upposi pehmeään lumeen varsin helposti. Kiipeäminen oli melko raskasta vaikka ei niin paha kuin Ritnicohkka oli ollut. Lähestyessämme tunturin huippua lumimäärä lisääntyi niin että siellä olisi voinut lasketella. Lumi oli onneksi kantavaa ja se helpotti nousua erittäin paljon. Joku muukin oli jalanjäljistä päätellen käyttänyt samaa reittiä. Pidimme yhden vesi ja lämmiketauon ja pääsimme huipulle hiukan ennen kello kahdeksaa.




Huipulla otimme pakolliset hömpsyt sekä kuvat. Roopen ja Andyn alkaessa kuvata kopterilla kävimme Danin kanssa Norjan puolella sekä Haltin varsinaisella huipulla, Suomen korkein kohtahan on oikeastaan rinteessä. Norjan puolelle avautui huikea maisema Guolasjavrille ja sen takana Lyngenfjordille. Pilviä oli paljon mutta ne olivat onneksi melko korkealla. Palasimme Suomeen ja laitoimme nimet kirjaan. Roope ja Andykin kävivät ihailemassa Norjan maisemaa mutta ilta alkoi painaa päälle joten lähdimme laskeutumaan alas.

Haltilla. Vasemmalta: Roope, Dani, Petri ja Andy

Maisemat Norjan suuntaan.



Matka sujui melko reippaasti, laskettelimme lumia pitkin alas ja seurasimme Kalottireittiä jonkin aikaa. Sen alkaessa kulkea itään lähdimme rinnettä alas suoraan kohti kämppiä. Jalat alkoivat ainakin allekirjoittaneella olla melkoisen lopussa kun viimein saavuimme tuvalle kello 21.40. Olimme laittaneet kuivatut nyhtöpossut ennen lähtöä vesihauteeseen liukenemaan ja koko 1,5 kilon annos sekä pitaleivät katosi nopeasti vatsoihimme. Menimme sitten kymmenen jälkeen nukkuman lämpimään ja mukavaan tupaan. Hiukan oli kosteus tämänkin tuvan hirsiä mustannut mutta ei lainkaan samassa määrin kuin Kopmajoen kämppää.

Tiistai 29.8.2017

Eilisen rasituksista toipuaksemme nukuimme pitkään ja heräsimme yhdeksän aikaan. Sumu peitti koko alueen niin että vessaakaan ei näkynyt. Tämä teki veden hausta ja tiskaamisesta hiukan haasteellista kun ei nähnyt missä mökki oli.

Haltin vanha tupa.



Teimme aamutoimet rauhallisesti ja olimme valmiit lähtöön siinä kahdentoista aikaan. Sumu oli hälvennyt mutta Haltin peitti aina välillä pilvikerros. Täksi päiväksi oli luvattu sadetta mutta vielä se ei meitä kiusannut, aurinko paistoi pilvien lomasta lämpimästi.

Lähdimme liikkeelle rauhallisesti kiertäen Haltijärven pohjoisrantaa. Lähdimme suoraan kohti etelää emmekä menneet heti Kalottireitille. Minä menin edeltä rauhallista tahtia kun muut pysähtelivät kuvaamaan. Kun olin ylittänyt Ritnicohkkalta laskevan puron ja kulkenut jonkin aikaan pysähdyin ihmettelemään kun muut olivat jääneet niin kauas. Kymmenen minuutin kuluttua muut sitten saapuivat ja selvisi että Andy oli onnistunut hukkaamaan lippiksensä ja sen etsimiseen oli mennyt aikaa.




Saavuimme Kalottireitille pian ja jatkoimme matkaa pilvisessä mutta muuten hyvässä säässä. Kalottireitti oli ikävä kulkea, kivikkoista ja mutaista, maastossa polun sivussa olisi ollut miellyttävämpää mutta emme halunneet vahingoittaa herkkää luontoa liiaksi ja pysyttelimme pääosin polulla. Välillä polku tosin katosi kokonaan suohon.

Pysähdyimme kuvailemaan ja juomaan vettä Etu-Haltin edustalla kun aurinko vielä paistoi. Jatkoimme matkaa pitkin huonokulkuista Kalottireittiä ja pysähdyimme Govdavaggin kohdalla tauolle. Paikalla on hieno kanjoni ja putous ja päätimme kuvata lennokilla videota. Sää oli erittäin hyvä mutta siinä kuvatessa katselimme että tummat pilvet olivat lisääntyneet etelässä ja Govdosgaisin takana satoi selvästi.

Kalottireitillä.


Kuvattuamme vedimme rinkkojen päälle sadesuojat  ja jatkoimme matkaa. Pian vastaan tuli kolmen mukavan naisen seurue jotka olivat matkalla Haltille. Juttelimme heidän kanssaan hetken kertoen tuvista ja ihmisistä joita olimme nähneet matkalla sinne. Jatkoimme pian matkaa ja vähän ennen Pitsusjärven tupaa alkoi sataa. Saavuimme tuvalle noin neljän aikoihin. Tuvalla oli jonkin verran porukkaa mutta vielä enemmän rinkkoja joiden omistajia ei näkynyt. Menimme sisään ja aloimme tehdä lounasta. Sade ja tuuli yltyivät hyvinkin voimakkaiksi ja olimme tyytyväisiä kun saimme syödä kuivassa ja lämpimässä. Söimme ja lepäilimme tunnin verran kunnes oli aika lähteä sateessa kohti etelää. Siinä lähtiessämme tuvalle alkoi saapua porukkaa runsain määrin.

Jos oli Kalottireitti ollut huono kävellä tähän mennessä niin nyt se muuttui todella surkeaksi. Taivalsimme sateessa ja kylmässä kohti Pitsusköngästä pitäen matkalla yhden lyhyen tauon. Ihastelimme aikamme upeaa köngästä otimme hiukan kuvia ja jatkoimme sitten matkaa.

Pitsuskönkäällä.



Nyt alkoi sadekin pikkuhiljaa hellittää ja muuttui pieneksi tihkuksi. Siinä laskeutuessamme ylittäisimmekö leveähkön Bihcosjohkan vai kiertäisimmekö Kalottireittiä pitkin Vuomakasjärven, kääntyisimme länteen ja ylittäisimme Urtasjohkan karttaan merkittyä siltaa pitkin. Päätimme kuitenkin aikaa säästääksemme kahlata joen yli merkityltä kahluupaikalta. Tämä oli hyvä päätös, sillä kuulimme myöhemmin, että mitään siltaa ei ole olemassakaan ja se on merkitty joihinkin karttoihin väärin. Etsiskelimme sopivaa kohtaa ja lopulta päätimme suorittaa ylityksen välittömästi suiston yläpuolelta. Sadekin oli sopivasti loppunut kun aloimme riisua kamppeita ylitystä varten. Samassa huomasimme joutuneemme väijytykseen! Verenhimoisten mäkärien, polttiaisten ja muiden ötököiden armeija nousi pusikoista ja iski armotta paljaaseen ihoomme. Emme olleet vielä koskaan nähneet tähän aikaan näin pohjoisessa moista parvea. Roope lähti ensimmäisenä ripeästi tiedustelemaan reittiä ja me muut seurasimme perästä. Vesi oli kylmää ja virta voimakas. Ylitys ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen vaikea ja pääsimme nopeasti yli.

Ylitys Vuomakasjärveä edeltävässä kahlaamossa.

Joen toisella puolen oli karttaan merkitsemätön ryhmä rakennuksia, jotka paljastuivat Lapin poliisien majaksi. Hauskana yksityiskohtana mainittakoon postilaatikko jossa luki ”Ei mainoksia”. Siirryimme tuvan terassille kuivaamaan jalat ja pukemaan vaatteita päälle. Ötökkäarmeijan pääosasto oli jäänyt joen toiselle puolelle, mutta oli niitä täälläkin riittämiin. Emme siis viivytelleet kauaa, vaan lähdimme kulkemaan kohti länttä ja Urtashotellia.

Jos oli kulku Kalottireitillä ollut ikävää niin täällä se oli suorastaan viheliäistä. Maasto muodostui lähinnä pensaikosta sekä runsaasta määrästä litteiden kivien muodostamista rakoista Kivet olivat sateen jäljiltä todella liukkaat ja eteneminen oli raskasta ja hidasta.  Meinasin kaatua useamman kerran näillä liukkailla liuskekivillä. Myös polttiaiset olivat jatkuvana riesana.  Sade alkoi taas, onneksi vain kevyenä ripotteluna. Pitkä matka alkoi pikkuhiljaa painaa jaloissa ja tunsin kuinka energiatasot laskivat lähelle nollaa. Vesisade onneksi hiipui pikkuhiljaa ja pysähtyessämme ottamaan vettä Riimmajärveen laskevasta purosta öttiäisetkin olivat jo häipyneet, luultavasti kylmenevän illan vaikutuksesta.




Jatkoimme matkaa  ja saavuimme noin yhdeksän aikaan Urtashotellille. Hotelli on pieni lautamökki jonka Urho Wiik niminen henkilö aikoinaan rakensi itselleen eräkämpäksi. Mökissä on kaksi huonetta joista ”Lounge” sijaitsee heti ulko-oven takana. Loungessa on kerrossänky sekä vanha kaasuhella johon ei tosin ole kaasua. Sisemmässä ”Suite” huoneessa on kaksi laveria, pöytä sekä Judas merkkinen kamina. Saapuessamme paikalle huomasimme että mökissä oli jo joku. Asukas osoittautui samaksi kaveriksi johon törmäsimme jo reissun alussa Kopmajoella. Juttelimme paikasta ja kaverin kalaonnesta hetken. Kaveri kertoi että Rimmajärvestä sekä etenkin Luohtojärvestä oli noussut paljon kalaa. Päätimme etsiä paikat teltoille sillä mökkiin emme kaikki mahtuisi.

Urtashotellin pihassa.

Pystytettyämme teltat aloimme ruoanlaittoon. Päätimme valmistaa ruoan hotellissa, sillä ilma alkoi olla melko kylmä, taivas kirkastui luvaten vilpoisaa yötä. Söimme ruoan tuvassa samalla kun kalamies heitteli perhoa järvellä. Huomasimme pöydällä vihkosen joka osoittautui olevan Hotellin ohjekirja. Joku erittäin huumorintajuinen ja luova ihminen oli kirjoittanut vihkosen ja nauroimme sille kippurassa. Otimme vihkosta valokuvia mutta valitettavasti emme huomanneet ottaa kuvaa sisäsivulta jossa oli tekijän nimi. Laitan tähän vain pätkän hulvattomasta tekstistä, jos haluatte lukea kaiken on teidän lähdettävä käymään paikan päällä.

Tervetuloa Urtashotelliin
Reception: auki 24/7
Aamupala klo 0-24
Lounas klo 0-24
Päivällinen klo 0-24
Aulabaari auki klo 0-24
päivätanssit klo 14-16
iltatanssit klo 20-22 (sekahaku)
musiikista vastaa A.Kwak

Allasosaston käyttö vapaa.
Henkilökunta yleensä lomalla mutta hengessä mukana yöpyessänne.

Sisäänkirjautuminen
Henkilökunnan poissa ollessa toimi self service-periaatteella. Ennen sisään astumistasi kumarra kunnioittavasti kohti Urtaspahtaa ja lausu kiitoksesi mahdollisuudesta käyttää tämän tasokkaan erämaahotellin palveluja
Spa-allasbaari
Miellyttävä allasbaarimme on avoinna auringon noususta auringon laskuun asti. Tutustukaa on the Rocks juomavalikoimaamme ja sesongin mukaaan vaihtuvaan drinkkilistaamme

Klassinen viihdeorkesteri A. Kwak mainitaan myös Suiten kuvauksessa. Emme heti hoksanneet mihin tämä viittasi, mutta lukiessamme vieraskirjamerkintöjä huomasimme, että pöydän yläpuolelle oli ripustettu ankan muotoinen vauvojen soittorasia, joka narusta vetämällä soitti tuutulaulua. Nauroimme tälle orkesterille vedet silmissä. Syötyämme ja tiskattuamme vetäydyimme yöpuulle. Otimme Danin kanssa vielä videolle sanelun päivän tapahtumista ja menimme sitten makuupusseihin puoli kahdentoista aikaan. Hiukan ihmettelimme kuinka valoisaa ulkona on mutta väsymys vei nopeasti voiton ja vaivuimme uneen Riimmajärvi Beach Camping alueen hiljentyessä hiljalleen.

Keskiviikko 30.8.2017

Heräsimme outoon töminään ja pörähtelyyn teltan ulkopuolella. Hetken ajattelin kalamiehen tekevän jotain aamutreeniä mutta kurkatessani ulos teltasta totesin että muutama poro oli ruokailemassa ja juoksentelemassa telttojemme luona. Porot häipyivät nopeasti kun aloimme nousta ylös.



Teimme aamiaisen kauniissa säässä ja aloimme pistämään kamppeita kasaan yhdeksän maissa.  Pohdiskelimme millaisen reissun tänään tekisimme sillä matka Lossujärven tuvalle ei olisi kovin pitkä. Päätimme käydä Govdosgaissilla mikäli sää sallisi ja löytäisimme sopivan nousu-uran tuon jyrkkäseinäisen tunturin huipulle. Siinä pakatessamme kalamies saapui paikalle ja esitteli komeaa saalistaan. Tähän mennessä olimme suhtautuneet hiukan skeptisesti kalajuttuihin mutta nyt oli pakko todeta että silkkaa asiaa oli mies puhunut, herkullisen näköisiä suomukylkiä roikkui useampi kappale kaverin otteessa. Mies kysyi olimmeko nähneet viime yönä revontulia. Olivat olleet todella komeat valaisten koko laakson. Tämä selitti miksi nukkumaan mennessä oli ollut niin valoisaa. Meitä harmitti kuin liito-oravaa hakkuuaukiolla, sillä komeat revontulet eivät meille ole mikään jokapäiväinen tai edes joka vaellusreissukertainen juttu. Kuvasimme vielä päivänvalossa Urtashotellia ja sen hauskoja yksityiskohtia, ennen lähtöämme.


Urtashotelli.






Lähdimme matkaan 10:15 ja matkasimme parisen kilometriä, pysähtyen kuvailemaan hienoja vesiputouksia. Kuljimme ohi Urtasjärvestä ja katselimme mistä voisi lähteä nousemaan ylös. Löysimme hyvän näköisen nousu-uran kohdassa jossa suurehko puro laskee alas rinnettä suunnilleen kartassa tunturin huipulla 1163 metrin korkeudella olevan järven kohdalla. Jätimme rinkat erään vesiputouksen juurelle jossa palattuamme aioimme syödä lounaan.





Otimme mukaan vesipullot, kamerat sekä lennokin. Alkumatka oli helpohkoa nurmea ja kasvillisuutta. Nousimme puron vasenta puolta sillä oikealla puolella oli pystysuoria jyrkänteitä. Pysähdyimme ottamaan vettä pienestä putouksesta vähän ennen puron katoamista lumen ja kivien alle. Siirryimme nyt näkymättömissä olevan uoman oikealle puolelle ja jatkoimme kapuamista. Nyt rinne jyrkkeni huomattavasti ja alla oli vaikeasti käveltävää kivikkoa sekä satunnaisia lumilaikkuja. Kiipeäminen oli hidasta mutta onneksi myötätuuli antoi meille hiukan apua eivätkä kivet olleet niin märkiä kuin eilen olivat. Yhä ylöspäin pienet Remmiläiset kiipesivät kunnes pääsimme tunturin lähinnä kivistä lentokenttää muistuttavalle laelle. Käännyimme oikealle ja kiipesimme nyt sivutuulessa kohti huippua. Päätimme että tämä reunan korkein kohta olisi huippu sillä Govddosgaisilla ei ole oikein selkeää huippua eikä sitä kartasta ihan helposti näe. Pääsimme lopulta jyrkänteen korkeimmalle kohdalle ja sieltä avautui huikeat maisemat joka suuntaan, näimme Ritnicohkkan ja Haltin kimmeltävän auringossa.


Govdosgaissilla.

Urtasjärven laakso.

Otimme kuvia ja nautimme huiputushömpsyt. Tuuli oli huipulla erittäin navakka joten lennokin lennättäminen jäi sikseen. Lähdimme vähän ajan kuluttua takaisin alas. Laskeutuminen oli rinteen jyrkkyyden sekä runsaan irtokivien määrän takia erittäin haastavaa. Huonojalkaisten ei todellakaan kannata lähteä edes yrittämään. Roope kaatui takamukselleen, onneksi ilman vaurioita, ja itse olin vähällä lentää kivikkoon naamalleni. Onneksi sain vaellussauvan eteeni pysäyttämään kaatumiseni. Hetken hengähdin täpärän tilanteen jälkeen ja jatkoin sitten matkaa.

Tunturille nousuun oli mennyt noin tunti ja saman verran kului aikaa laskeutumiseen. Uupuneina aloimme valmistamaan lounasta melko voimakkaassa tuulessa. Taivaalla kiisi runsaasti pilviä mutta sadetta ei onneksi näkynyt. Vaikka söimme samaa ruokaa, toiset meistä söivät sen patana, toiset keittona, riippuen siitä kuinka paljon vettä oli annokseensa kaatanut. Muodosta riippumatta ruoka maistui.


Syötyämme lähdimme kohti Lossujärven tupaa. Tuuli oli kääntynyt nyt meille vastaiseksi ja navakka puhuri puhalsi pitkin Urtasjoen laaksoa. Onneksi maasto oli melko helppoa, enimmäkseen suota ja pientä kivikkoa. Kuitenkin huomattavasti mukavampi kuin Kalottireitti. Matkalla tapasimme yksinäisen miehen joka kertoi että mökillä oli pari kaveria. Pidimme pari lyhyttä juomataukoa ja saavuimme paikalle puoli seitsemän aikaan.


Urtasjoen laakso.

Tuvassa ei ollut ketään mutta katsoimme että kahdet varusteet siellä oli kuitenkin. Jalkani olivat kivikossa kiipeilemisestä aika väsyneet ja hellänä, lieneekö Asolo kenkien pohja hiukan liian pehmeä näin rankkaan kivikkoon.

Siinä laittaessamme tavaroita paikalleen tuvan toinen asukas saapui paikalle. Roope olikin jutellut saman miehen kanssa Pitsusjärvellä eilen. Hän oli tämän päivän aikana sitten tullut Pitsukselta tänne. Emme kysyneet mitä reittiä hän oli tullut mutta aikamoinen rypistys kuitenkin. Valmistelimme porowokkia ja kaveri kyseli millaisella ruokamäärällä olimme liikkeellä. Kerrottuamme, hän hiukan naureskeli, mutta pidimme kiinni siitä että  ruokailu on olennainen osa retkeilynautintoa. Hiukan taisi olla kateutta kaverin ihmettelyssä ;-) Porowokkia oli todella paljon ja epäilimme että emme kaikkea kyllä jaksaisi. Kaveri naureskeli että kyllä tuo kaikki takuulla menee kaupaksi, Pitsuksella oli ollut toinen porukka joka oli sanonut samaa mutta heille oli vielä jäänyt nälkä kun ruoka oli syöty. No, meille ei jäänyt nälkä mutta kaikki kyllä meni alas helpostikin, oli huiputus ilmeisesti niin paljon kuitenkin vienyt energiaa. Riitti ruoasta vielä tupakaverillekin maistiaisiksi, hyvää kuulemma oli :)


Huomasin että puuceen ikkunalasi oli rikki, luultavasti perjantainen myrsky oli sen rikkonut. Tupakaveri kertoi että täällä oli myrskyn aikana yöpynyt suuri joukko lukiolaisia. Myrsky oli rikkonut telttoja ja niinpä roskis oli täynnä teltan raatoja sekä rikkonaisia telttakeppejä. Kuvailimme ja käveleskelimme illalla Lossujärven rannalla. Tuuli voimistui ja sadepilvet alkoivat työntyä taivaalle.



Menimme puoli kymmenen aikaan nukkumaan kuivassa ja lämpimässä tuvassa, tuulen ja sateen riehuessa ulkona. Tänä yönä en olisi halunnut nukkua teltassa.

Torstai  31.8.2017

Heräsimme hyvin nukutun yön jälkeen 8.30. Tuuli oli hiukan lientynyt ja taivast selkiytynyt, aurinko paistoi pilvien lomasta. Söimme rauhassa aamiaista ja pakkailimme hiljalleen joten pääsimme lähtemään vasta hiukan yhdentoista jälkeen. Sää oli erittäin tuulinen mutta onneksi ei satanut.


Lossujärven tupa.


Marssimme mukavassa maastossa kohti rajaa ja jälleen kerran alitimme poroaidan maiden väliltä, tällä kertaa Suomesta Norjaan kun viimeksi se oli ollut toisinpäin. Norjan puolella tuvassa oli asukkaita sillä savupiipusta nousi savu. Emme kuitenkaan tällä kertaa käyneet kurkistamassa tupaan vaan jatkoimme matkaa. Reitti muuttui Norjan puolella huomattavasti kivikkoisemmaksi. Pidimme hiukan pidemmän vesi ja patukkatauon Didnujärven lähellä olevan pienen harjanteen suojassa.


Ohitimme paikan jossa vuonna 2005 olimme olleet teltassa yötä. Kuinka nopeasti aika kuluu sillä tuntui että se olisi ollut vain pari vuotta sitten. Harmi ettei Eero eikä Tume päässeet tälle nostalgiselle matkalle mukaan.

Maasto jatkui erittäin kivikkoisena kun lähdimme laskeutumaan Didnujoen rantaa parin pienen sadekuuron ropsauttaessa vettä ikäänkuin tervemenoa toivotukseksi. Saavuimme Gahkkorjohkalle ja aloimme etsimään ylityspaikkaa. Nousimme joen vartta ylöspäin kunnes löysimme jonkinlaisen ylityspaikan, se ei ollut se ”virallinen” paikka mutta väliäkö sillä. Pääsimme yli riisumatta kenkiä kulkien kahden erittäin tiheää pensaikkoa sisältävän saarekkeen kautta.





Joen toisella puolella löysimme mukavan suojaisan paikan johon pysähdyimme lounaalle. Aurinkokin hymyili meille ja nautiskelimme ruoasta ja lämmöstä. Pakko oli kuitenkin jatkaa matkaa jos mieli kotiin päästä joten nousimme aikanaan ja jatkoimme matkaa. Pian lounaspaikan jälkeen Andy huomasi maassa kivistä tehdyn muodostelman jonka pian hahmotimme muodostavan nuolen sekä sanan Lossu. Nuoli osoitti joen yli mutta paikka oli aivan samanlainen ryteikkö kuin mistä me olimme menneet.

Maasto jatkui voimakkaasti laskevana, erittäin kivisenä ja välillä mutaisena, mutta edelleen miellyttävämpänä kuin Kalottireitti. Tuuli oli heikentynyt ja ilma alkoi lämmetä, olimme kyllä tulleet melko paljon myös alaspäin. Vastaan alkoi tulla ihan oikeita puita lähinnä mustikanvarpuja muistuttavien tunturikoivujen sijaan. Pysähdyimme kuvailemaan ja ottamaan lennokilla kuvaa hienon putouksen ja kurun luona.


Tämän jälkeen Andy siirtyi vetämään joukkoa ja laittoi  kunnon exit vaihteen päälle. Nuoret remmiläiset menivät eteenpäin kivikossa kuin vuorikauriit ja minä aloin jäädä pahasti jälkeen. Pian saavuimme ihan oikeaan metsikköön ja vauhti hidastui hiukan. Saavuimme sitten Didnun voimalaitokselle ja Andy ja Roope kuvailivat laitosta jotain projektiaan silmälläpitäen.

Lähdimme sitten laskeutumaan voimalaitokselle vievää tietä pitkin kohti maantietä. Matkalla aloimme soittelemaan taksia. Tämä osoittautui yllättävän vaikeaksi sillä taksiyrittäjä ei suostunut vastaamaan puhelimeen vaan laittoi pyynnön lähettää tekstiviestiä. No saimme aikamme ihmeteltyämme sitten taksin tilattua ja saavuimme Didnun voimalaitoksen tienristeykseen noin viiden aikaan.



Toteutunut vaellusreitti. Kuljettu matka jalan noin 75 km.

Paikalla oli kaksi norjalaista tietyöntekijää jotka alkoivat hommiin kun tulimme paikalle. Odottelimme taksia jonkin aikaa ja pakkauduimme sitten autoon sen saavuttua. Taksikuski vei meidät autollemme. Kävimme kaupassa ostamassa aamiasitarviketta ja menimme hakemaan kämpän avaimet respasta. Kämpillä laitoimme saunan päälle ja korkkasimme samppanja pullon.


Huomenna olisi vielä tarkoitus lähteä käymään Mallassa mutta nyt oli isoin urakka ohi.

Perjantai 1.9.2017

Tänään päätimme lähteä käymään Mallan luonnonpuistossa. Lähdimme parkkipaikalta hyvässä säässä. Alkumatka oli nousua kivisessä metsässä eikä mitenkään erikoisen mukavaa. Maa oli aika mutaista enkä suosittele sitä huonojalkaisille tai pelkillä lenkkareilla kulkijoille. Puurajan yläpuolella maasto oli sitä vastoin miellyttävää.



Saana.

Patikoimme rauhallisen ripeää tahtia Kalottireittiä ohi Pikku-Mallan sekä Mallajavrin kunnes pysähdyimme tauolle Iso-Mallan juurelle. Paikalla oli muitakin retkeilijöitä ja ihmettelimme hetken aikaa toisen maailmansodan aikaista korsua joka oli juuri kunnostettu vapaaehtoisvoimin. Lähistöllä oli useammankin bunkkerin jäännöksiä. Kunnostettu korsu oli hieno, vain kamina puuttui mutta sitä varten oli seinään tehty reikä joten ehkä se sinne talveksi on saatu.



Juttelimme hetken aikaa koiran kanssa liikkeellä olleen kahden nuoren tytön kanssa. Ihmettelimme heidän reppujensa pienuutta viikon reissulle. Tytöt kertoivat että kaikki vaatteet heillä oli päällä ja repuissa lähinnä ruokaa ja majoitteet. Tytöillä olikin sitten karvahatusta lähtien vaatetta, ei luulisi kylmän yllättävän. Jatkoimme matkaa kohti Kitsiputousta jonne pääsimme sopivasti lounasaikaan. Putous oli korkea mutta veden määrä vähäinen. Söimme Raija Hentmanin ohjeen mukaan tehtyä Kipparin pyttipannua jossa tosin alkuperäisestä reseptistä oli jäljellä vain Kipparijuusto ja perunat.

Kitsiputous.




Paluumatkalla otettiin hiukan kuvaa dronella. Andy laittoi Dronen pyörimään ympärillämme siten että se seuraisi Dania. Kuljimme kolme miestä peräkkäin, Roope kärjessä, Dani keskellä minä viimeisenä  ja Andy kaukana perässä ohjaten lennokkia. Äkkiä drone päätti alkaa seuraamaan Danin sijaan minua ja sujahti Roopen ja minun välistä, noin metrin verran Danin pään yläpuolelta.
Paluumatkalla kävimme ihailemassa maisemia Pikku-Mallalla ja koitimme ottaa hiukan time lapse kuvaa kun M/S Malla kulki kohti määränpäätään.


Kilpisjärvi Pikku-Mallan huipulta.

Ilma alkoi pian muuttua kylmäksi ja Norjan puolelta alkoi puskea synkän näköistä pilveä joten päätimme lähteä kämpille ja saunaan. Matkaa edestakaisin tuli noin viisitoista kilometriä.

Lauantai 2.9.2017

Oli aika jättää taas Lapin maisemat tällä kerralla taakse. Nousimme autoon ja suuntasimme kohti Rovaniemeä. Tunnelma oli väsynyt mutta olimme kaikki erittäin iloisia onnistuneesta reissusta. Rovaniemellä minä jäin kyydistä ystäviemme luona sillä olimme vaimoni kanssa vuokraamassa heiltä asuntoautoa ja lähtisimme vielä tänään ajamaan Ruotsiin ja sieltä edelleen Lofooteille. Voin suositella Lofootteja kaikille, joita kapeilla teillä ja korkealla vuorenrinteellä ajaminen ei pelota. Maisemat ovat tolkuttoman upeita ja nähtävää ja tekemistä riittää.

Muut lähtivät kohti Rovaniemen keskustaa ja rautatieasemaa josta juna veisi heidät illalla kotiin.

Teksti: Petri
Kuvat: Roope, Dani, Andy ja Petri

8 kommenttia:

Eero Happonen kirjoitti...

Kertomusta lukiessa tuntuu kuin olisi itse mukana :).

RETKIREMMI: kirjoitti...

Kiitos, mahtava kuulla ;) Olit ainakin hengessä vahvasti mukana!

sepeteus kirjoitti...

Kiitos hienosta tarinasta ja upeista kuvista! Urtashotellin ohjevihkoa saatoin olla kehittelemässä kumppanini kanssa heinäkuun puolivälissä. Meillä oli hauskaa sitä tehdessä, hyvä kun joku on opuksen huomannut ja ehkä tarinaa jatkanutkin.

RETKIREMMI: kirjoitti...

sepeteus, kiitos kommentistasi! Onpa hauska kuulla että olet ollut mukana ohjevihkon laadinnassa. Hauskaa huumoria ;) T. Roope

Anonyymi kirjoitti...

Mahtava blogi ja hyviä kuvia! Kiitos tarinan jakamisesta.

RETKIREMMI: kirjoitti...

Kiitos kommentista ja palautteesta, Anonyymi! T. Roope

Robert kirjoitti...

Jos joku tarvitsee näyttävää ilmakuvaa yritysvideoon, meiltä löytyy: Super Otus, yritysvideo. T. Roope

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kertomus. Hyvin kuviakin! Kateeksi käy :)