Google, minkä teit meille - vanhempien kertomusten kuvalinkit rikki

Tervehdys Retkiremmin verkkosivujen vierailijat!

Googlen päätöksestä lopettaa Picasa-kuvapalvelu sen vanhassa muodossa, on aiheutunut tekninen ongelma kertomustemme kuviin liittyen. Vanhempien kertomusten (UKK 2003- Kolovesi 2011) kuvalinkit ovat rikki, eikä kuvia pääse katsomaan suurempina. Asian korjaaminen saattaa vaatia meiltä kohtuullisen suurta työmäärää, jonka aloitamme syksyn kuluessa. Pahoittelut heikentyneestä virtuaalimatkakokemuksesta sivuillamme.

Hyviä reissuja kaikille tästä huolimatta, kohta mekin lähdemme tämän vuoden reissulle. Siitä myöhemmin lisää!

T. Retkiremmi

Retkiremmi Rondanessa 2014 - fiilisvideo

Retkiremmi teki reissun Norjan Rondaneen tänä vuonna, ja matka oli erittäin onnistunut. Tänä vuonna mentiin kevyemmillä repuilla, ja majoituttiin Norjan turistiyhdistyksen (DNT) tunturiasemille. Alla on reissusta koostettu fiilisvideo näin alkuun. Myöhemmin seuraa lisää videota, kuvia ja kertomusta.

Moments in Rondane from Rob Orthen on Vimeo.

Pääkaupunkiseudun korkeimmat huiput

Olemme mietiskelleet Roopen kanssa, että tekisimme jossain vaiheessa ennen syksyn Retkiremmin 10-vuotisjuhlavaellusta kuvaussessiot lähiseutumme eli Espoon, Helsingin, Järvenpään, Keravan, Kirkkonummen, Vantaan, Vihdin ja Sipoon korkeimmille, luonnon muovaamille paikoille.

Retkiremmi melontakurssilla 7.-9.6.2011

Ei vara kajakkia kaada, mutta liika kurkottelu kyllä.

Aloitimme kurssin tiistai-iltapäivällä Natura Vivan melontakeskuksen tiloissa Helsingin Vuosaaressa tutustumalla ensin erilaisiin kajakkeihin kurssin ohjaajan Arhi Leveelahden opastuksella. Kyllähän noissa "purtiloissa" oli aika huimia eroja.

Uuden erilaisen reissun suunnitteluilta 26.3.2011

Talvi oli vielä täällä pääkaupunkiseudullakin kunnolla voimissaan, kun Retkiremmi kokoontui Eerolle miettimään ensi syksyn reissua. Olimme tuumineet jo jonkin aikaa, että nyt pitää tehdä jotain muuta kuin vaeltamista ja tuntureille könyämistä ja remmiläisten mielipiteet olivatkin talven mittaan kääntyneet pikkuhiljaa kairoilta vesien tai maanteiden suuntaan.

Retkiremmi kotiutui Kebnekaiselta

Retkiremmi huiputti Kebnekaisen toistamiseen. Tällä kertaa huiputusreissun teki rutinoitunut 6-hengen vakioporukka, joista Eero ja Roope ovat "Kebnen veteraaneja" :-)). Normaalin sumun ja vesisateen lisäksi ilmassa oli aimo annos nopeasti lähestyvää talvea, sillä Ladtjovagge -laakson vesisateet olivat tulleet ylempänä alas lumena.

Vuoden 2010 Kebnekaisen reissun ruoanpakkausilta

Homma järjestettiin perinteiseen tapaan Eerolla. Heikki saapui jämptinä miehenä sovittuun aikaan, mutta Vaitelias Neljäs Miehemme Tume yllätti meidät soittamalla ovikelloa heti seuraavana tulijana. Hän on ollut tähän asti näissä asioissa ns. jälkipään vartija.

Syksyn 2010 vaelluksen suunnitteluilta 10.4.2010

Tämänkertainen suunnittelukokoontumisemme järjestettiin Sepon "Vandadalens Fjällstationilla". Petri oli ehtinyt sinne ensimmäisenä ja tutustui parhaillaan kylmän oluttölkin sisältöön. Vaiteliatta Neljättä Miestämme Tumea lukuunottamatta myös muut remmiläiset astuivat pikapuoliin ovesta sisään.

Sepolla oli meneillään tammikuun alusta alkanut ja koko vuoden kestävä "kuiva kausi" ja siksi hän muista poiketen hörppi alkoholitonta Nikolain tummaa "olutta", joka kuulemma maistui suurinpiirtein samalta kuin hapaleivästä puristettu vesi.

Juttelimme Tumea odotellessa reissuvaihtoehdoista ja katselimme netistä eri alueita, mm. Abiskoa käsitteleviä sivuja ja kuvia. Petri, Roope ja Seppo menivät saunaan Heikin ja minun jäädessä odottelemaan Tumea. Lopulta hänkin löysi tiensä perille ja pääsimme mekin nautiskelemaan saunan löylyistä. Löylykauha heilui ja juttu luisti.

Vuoden 2008 reissun kuvat suurempana ja laadukkaampana

Olemme julkaisseet parannetut kuvat vuoden 2008 Pälstan ja Barraksen vaelluksesta. Syynä uudelleenjulkaisuun ovat tietyt lataustoiminnon pakkaussäädöt, jotka johtivat kuvien laadun merkittävään heikkenemiseen. Kehotamme myös muita Picasa -verkkoalbumia käyttäviä, tai sen käyttöä harkitsevia huomioimaan lataustyökalussa (Picasa Web Albums Uploader) olevat asetukset.

Stora Sjöfallet sekä Sarek tarjosivat upean vaelluksen - nyt kertomusta kohden

Stora Sjöfallet ja Sarek tarjosivat Retkiremmille ikimuistoisen vaelluksen Ruotsin Lapin sydämessä. Vaellus toteutettiin pääosin suunnitelman mukaan, vaikka Akka -tunturi jäikin tällä kertaa huiputtamatta äkillisen säämuutoksen vuoksi. Retkiremmin tehoyksikkö huiputti kuitenkin miehekkään Nijak -tunturin, joten maisemista ei ollut pulaa.

Viime hetken vaellusvinkit Retkiremmin Akan -reissulle elokuussa 2009

Heikki oli jutellut tulevasta reissustamme ja suunnitelmistamme työkaverilleen Mårtenille, joka on ollut vaeltelemassa monta kertaa Stora Sjöfalletin ja Sarekin kansallispuistojen alueilla. Hänen mielestään alustava suunnitelmamme yhden perusleirin pitämisestä pelkästään Akan maisemissa ja sieltä käsin tehtävistä päiväreissuista ei ollut paras vaihtoehto. Heikki kysyikin, liikenesikö Mårtenilta aikaa tulla joku ilta kertomaan meille lisää omista vaellus- ja kuvaus-kokemuksistaan alueella hyvien vinkkien kera.

Stora Sjöfalletin vaelluksen suunnitteluilta 26.05.2009

Olin lähetellyt Heikillä maaliskuun lopussa pidetyn suunnitteluillan jälken retkiremmiläisille linkkejä Internet-sivuille, joissa oli kertomuksia ja/tai kuvia tulevan reissumme kohteesta, Stora Sjöfalletin kansallispuistossa ja siellä sijaitsevasta Lapin kuningattaresta, Akka-tunturista.

Retkiremmin syksyn 2009 reissun suunnitteluilta 28.03.2009

Syksyn 2009-reissun suunnitteluilta pidettiin Etelä-Suomen kevään 2009 viimeisenä lumisateisena lauantai-iltapäivänä Heikillä. Tallustellessani sinne tuiskussa ja kinoksissa mietin, millaisessahan kelissä sitä edettäisiin kairassa n. puolen vuoden kuluttua.

Retkiremmin neljäs sivusto!

Vanhat, nykyiset, uudet sekä tulevat ystävät, tervetuloa uusitulle Retkiremmin vaellus- ja retkeilysivustoille!

Tämä on jo neljäs versio vaellussivustoistamme ja vannommekin vanhan sanonnan nimeen: "Vierivä kivi ei sammaloidu". ;-)

Raija Hentmanin retkiruokakurssi 20.10.2007

Luin Vantaan Latu ry:n alkusyksyn jäsenlehdestä, että lauantaina lokakuun 20.10.2007 olisi meillä jäsenillä mahdollisuus osallistua tunnetun retkiruokagurun, Raija Hentmanin emännöimälle retkiruokakurssille. Aihe kiinnosti minua, sillä vaikka kuuluunkin Retkiremmin tiskipartioon, olisi mielenkiintoista nähdä, kuinka alan asiantuntija hoitaa hommat ja voisihan sieltä saada hyviä vinkkejä tulevien reissujemme ruokalistojen suunnittelua silmälläpitäen.

Kurssipäivä koitti ja ajelin aurinkoisen kirpeänä syysaamuna Vantaan Ladun majalle Vantaan Sotunkiin, missä Raija Hentman jakoi meidät parin hengen ryhmiin. Jokaiselle ryhmälle annettiin tehtäväksi valmistaa annettujen reseptien ja raaka-aineiden pohjalta erilaisia etu- ja jälkiruokia. Raija oli huolehtinut etukäteen ruokien kuivatukset ja annoksiin pussitukset. Meidän tehtäväksemme jäi panna ne turpoamaan ja toimia tämän jälkeen annettujen ohjeiden mukaan.

Minun ja työparini tehtävänä oli valmistaa pääruoaksi kasvispitsaa. Kun ruoat olivat valmiita, kävimme kaikki maistelemassa muiden valmistamia liha- ja kasvisruokia sekä keittoja. Hyvältähän ne ulkona maistuivat, varsinkin se meidän pitsamme. Päätinkin, että seuraavalla reissulla Retkiremmin jokin lounas tai päivällinen koostuisi paikan päällä paistetusta kunnon jauhelihapitsasta.

Nuotiotulilla saimme Raijalta myös tärkeää ravintotietoutta. Esim. pelkät hiilihydraatit eivät riitä pitämään kulkijaa lämpimänä tauoilla ja leirissä, vaan siihen tarvitaan rasvaa. Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että pitäisi joka tauolla lusikoida meijerivoita napaansa. Eläinkunnan tuotteiden lisäksi rasvoja saa myös kasvikunnan tuotteista kuten linsseistä ja pähkinöistä. No rusinapähkinäseoshan on Retkiremmille tuttua, kuten myös erilaiset metukat ja levitteet. Alkuaikojen reissujen Lapin Lihan puolen metrin pituiset tosi rasvaiset metukkapötköt on kyllä korvattu nykyään monipuolisemmilla ja vähemmän rasvaisilla vaihtoehdoilla.

Raija antoi meille myös tärkeitä asiantuntijaneuvoja oikean pukeutumisen tärkeydestä. Aina ei kaupasta löydy valmiita ratkaisuja tarpeeseen ja sen vuoksi Raijakin oli tehnyt itselleen mm. päässään olevan huivin. On hyvin tärkeää suojata myös ranteet, sillä sieltä se kylmä hiipii monesti salakavalasti “sisään”.

Nuotiopiirissämme käsiteltiin paljon muitakin tärkeitä, niin syömiseen kuin yleensä retkeilyyn ja vaeltamiseen liittyviä asioita. Lopuksi Raija esitteli ruokakuivurin, jonka ominaisuudet ja hinta olivat hänen mielestään kohdallaan. Laite olikin aika ketterän oloinen “palapeli”, mutta aika isokokoinen sopiakseen meidän keittiön tiskipöydälle. Ominaisuuksiltaan se on varmasti kuitenkin parempi kuin minun ABC:ni. Siitä huolimatta pysyn vanhassa, sillä uskon, että sillä saa harjoittelulla ja “hienosäädöllä” vieläkin parempia tuloksia, vaikkei tähänastisetkaan ole menneet kauheasti pieleen ;-) .

Tilaisuuteen varatut kuusi tuntia kuluivat todella nopeasti ja oli tullut aika kiittää Reija Hentmania, puheenjohtajaamme Pirjo Hyväristä ja kaikkia Vantaan latulaisia mielenkiintoisesta päivästä.

Vantaalla 5.1.2008 Eero

Kokemuksia GPS:n hankinnasta

“Uteliaisuus on ihmisluonteen hyve, joka on ollut tärkeä osa kehityksessämme luomakunnan lajina sellaiseksi mitä nyt olemme auttaen osaltaan pitämään meidät myös hengissä (ainakin tähän asti …) monen muun lajin sammuttua sukupuuttoon.”

Minua alkoi jossakin vaiheessa kiinnostaa patikoinneillamme kuljettujen matkojen todelliset pituudet, matkaan käytetty liikkumisaika, keskinopeudet jne. samoin kuin oletetut saapumisajankohdat edessäpäin oleville leiri- ja tulipaikoille. Tähän saakka nämä asiat on kirjattu kertomuksiimme enemmän tai vähemmän perstuntumalta. Perinteiset suunnistustaidot ovat kyllä hanskassa ja olinpaikat ovat olleet kaikilla reissuilla enemmän tai vähemmän selvillä (yleensä onneksi enemmän). GPS tulisi lähinnä täydentämään perinteistä karttaa ja kompassia, eikä korvaamaan niitä.

Netissä on mielenkiintoisia ja hyviä retkikertomuksia, joissa em. asiat ovat olleet selkeästi luettavissa tietojen perustuen GPS:n antamaan informaatioon mutun sijaan. Tästä innostuneena päätin liittyä joukkoon tummaan ja hankkia itselleni GPS:n. “Kadotkoon fiktio ja tulkoon fakta”.

Tietoni näistä laitteista on perustunut tätä ennen takseissa matkustajana näkemiini laitteisiin, jossa voi nähdä ajoneuvon liikkuvan näytön kartalla olevia ajoväyliä pitkin määränpäähän.

Tutkin mm. Retki-lehden laitetestiä ja ajattelin sen perusteella hankkia joko karttapohjaisen Garmin GPS 60 C:n tai Magellan eXplorist 500:n. Laitteiden hinnat vaan tuntuivat aika kovilta meikäläisen tarpeita ajatellen, enkä halunnut ostaa “linja-autoa kotikäyttöön”.

Tarkistin myös mitä niihin maksaa suomalaiset TOPO-kartat, sillä ilman niitä laitteiden hinta/laatusuhde ei olisi mielestäni alkuunkaan kohdallaan. Selvitin myös minkälaisia ne kartat ovat verrattuna vastaaviin paperisiin. Elektronisten karttojen hinnat olivat ihan pöyristyttävät, n. +150 €/osa, ei siis edes koko Suomi. Käsivarren kartan mittakaava oli 1:100 000 kun paperisten versioiden on 1:50 000.

Luin vielä kerran ajatuksella Retki-lehden testin ja panin siellä olevat laitteet paremmuusjärjestykseen lehden antamien pisteiden mukaan. Omaksi suosikikseni nousi “suddenly from the blue” Garminin pikkuinen ForeTerx 101 ranne-GPS, joka tuntui olevan koostaan huolimatta ihan täysiverinen peli.

Koska minulla ei ollut ennen hankintapäätöstä mitään GPS-osaamista, kävin muutamassa laitteita myyvässä yrityksissä selvittämässä olisiko ForeTrex 101 oikea laite minulle vai pitäisikö hankkia karttapohjainen sama- vai muunmerkkinen vehje. Tulos oli aika onneton. Kukaan myyjä ei esitellyt minulle laitteita käytännön toiminnassa (ei edes ns. demomoodissa). Muutenkin tuntuivat tietotaidot olevan näissä asioissa hieman hataria.

Soitin vielä muutamaan netissä laitteita myyviin yrityksiin. Heillä tuntui olevan kiireitä eivätkä kysymyksiini saadut vastaukset tyydyttäneet minua. Positiivisena poikkeuksena oli eräs oululainen erätuotteita myyvä yritys, jonka myyjä kertoi puhelimessa laitemallien eroista niiden hyvine ja huonoine puolineen sekä nykyisten Käsivarren TOPO-karttojen tasosta verrattuna paperikarttoihin.

Puhelun perusteella totesin, että valintani on Garminin ForeTrex 101. Valitettavasti tämä malli ei kuulunut ko. liikkeen tuotevalikoimiin. Jos olisi, niin olisin ostanut sen heiltä hyvän palvelun ja osaamisen vuoksi.

Ryhdyin selvittelemään laitteen hintoja muilta myyjiltä. Garminin kotisivuilla USA:ssa laitteen hinta on alle 139,- $. Suomalaisissa netin kautta myyvissä yrityksissä hinta on yli 200 € + toimituskulut päälle.

Ymmärrän, että laite maksaa Suomessa enemmän, jos saan n. 100 € lisähinnan perusteena sille selkeää lisäarvoa yleisen GPS-tietouden laiteneuvonnan, käytönopastuksen ym. muodossa. Tätä en vain saanut (muualta kuin tervaporvarien kaupungista), enkä tuntenut sen vuoksi itseäni tippaakaan epäisänmaalliseksi tilatessani Garminin Englannista hintaan 153 € toimituskuluineen.

DHL toi laitteen seuraavana aamuna tilauksesta työpaikalleni. Luin manuaalit läpi ja menin sen jälkeen nettiin tutkimaan, mitä ohjeissa olevat termit tarkoittivat. Löysin sieltä mukavasti infoa ja yleistä GPS-tietoa, minkä perusteella osasin käyttää laitetta jo seuraavana viikonloppuna.

ForeTrex on todella kätevän kokoinen. Muutamalla näppäimellä siirrytään valikosta toiseen eikä sitä tarvitse irrottaa ranteesta missään vaiheessa. Se on vedenpitävä. Käyttöliittymä on selkeä ja mikä mukavinta, laite korvaa itselläni reissuissa rannekellon.

Hankintalistalla on vielä softa, jolla voin siirtää koordinaattipisteitä PC:ltä GPS:ään ja päinvastoin. Sitä ennen naputtelen koordinaatteja manuaalisesti laitteeseen…naknaknak…

Teksti: Eero, Vantaalla 31.8.2005

UKK-puisto 2003 - vaelluksen taustaa

Olimme vaimoni Hannelen kanssa ensimmäisen kerran Saariselällä syksyllä 1997 katselemassa komeaa ruskaa. Teimme päiväretkiä lähialueen kohteisiin kuten Pääsiäis- ja Rumakuruun, Kuukkelinlammelle, Vellinsärpimän päivätuvalle, Rautulammelle jne. Ihastuimme avariin maisemiin ja komeaan luontoon. Ulotimme retkemme myöhemmin myös Nattasille sekä Inarin-järven lähialueille.

Mietin usein Iisakki- ja Kiilopään sekä Nattasten huipulla, millaiset mahtavat maisemat ja luonto olla tuolla kaukana taivaanrannan sinessä olevilla tuntureilla. Jo nimet Tuiskupäät, Tuiskukuru, Ampupäät, Lupukkapää, Apujoukkojenvaara, Sokosti jne. suorastaan houkuttelivat minua (mutta ei vaimoa) tutustumaan lähemmin näihin paikkoihin.

Käytin koko vuoden 2002 kesälomani Yhdysvaltojen Keski-Lännen upeissa maisemissa, joten minulla ei ollut sinä syksynä mahdollista matkustaa Lappiin. Olin kuitenkin katsellut Internetistä lukuisten UKK-puistossa käyneiden henkilöiden matka- ja kuvakertomuksia ja päätin, että seuraavana vuonna teen Lapin retkestä totta.

En halunnut mennä sinne kuitenkaan yksin, enkä vieraassa seurassa ja kyselin pojaltamme Petriltä ja Elina-tyttäremme sulhaselta Roopelta (oikeasti Robert) olivatko he halukkaita lähtemään mukaan. Näytin heille aiemmilta Lapin matkoiltani ottamia diakuvia ja katselimme myös netistä retkikertomuksia.

Lapinkuume tuntuu olevan tarttuvaa tautia ja tästä alkoi matkasuunnittelu. Roopen paras kaveri Tume (oikeasti Thomas) liittyi myös joukkoomme. Kyselin myös vanhalta työkaveriltani Matilta hänen halukkuuttaan lähteä patikkareissulle nostamaan vaeltajajoukon nuorta keski-ikää aikamiesten tasolle. Se sopi hänelle.

Kävelimme syksyn aikana pitempiä matkoja Nuuksion maisemissa testataksemme jalkojemme kestävyyttä. Pari kuukautta ennen matkan alkua teimme vielä kahden päivän pienoisvaelluksen Evon maastossa nyt jo reput selässä. Matti ei päässyt matkalle, mutta Elina oli onneksi siellä ilonamme.

Matka olikin opettavainen. Sain jalkoihini kunnon rakot. Parantelin ne kuntoon, mutta tein vielä parin viikon kuluttua siitä 24 km:n tarkistusmarssin kulkemalla pitkin Vantaanjoen varren lenkkipolkuja. Tuloksena oli se, että vasemmasta isovarpaastani alkoi irrota kynsi ja kantapäissäni oli jälleen kunnon rakot.

Johtopäätös oli, että tarvitsen uudet vaelluskengät. Ostin Haltin tilalle itävaltalaiset Meindlit. Jalkani eivät olleet oikein koskaan sopeutuneet Haltin lestiin. Kävelin niillä kyllä USA:ssa Bad Landsin tulikuumissa hiekka/savimaisemissa sekä Black Hillsin ja Kalliovuorten louhikoissa.

Kengät puristivat jo silloin, mutta ajattelin niiden venyvän käytössä. Miten väärässä olinkaan. Vika oli täysin minun eikä kenkien. Olisi pitänyt olla tarkempi ostohetkellä. No jälkiviisaushan on se paras viisaus ja siihen tyyliin.

En ole katunut Meindlien ostopäätöstä päivääkään, vaikka se kirpaisi silloin kukkaroa oikein kunnolla. Roope oli joutunut ostamaan Evon vaellukselle myös uudet kengät, sillä hänen pari vuotta vanhat olivat osoittautuneet rakenteeltaan liian heppoiseksi edessä olevaa kovaa urakkaa ajatellen. Kohtalon ironiaa oli, ettei myös Petri ollut vähällä joutua ostamaan ostamaan uusia vaelluskenkiä. Ei toki istuvuus- tai kestävyysongelmien vaan ihan huolimattomuuttaan.

Kuivatellessaan sateen kastelemia kenkiään nuotiolla, hän unohti sen vanhan suomalaisen sananlaskun, että missä voi sulaa siellä nahka palaa. Onneksi vauriot jäivät sen verran vähäisiksi, että suutari pystyi korjaamaan ne. Annoin Petrille vanhat Haltin kenkäni, sillä hänellä on äitinsä perimänä pienempi ja sirompi jalka kuin minulla ja Haltit istuivatkin hänelle hyvin. Sovimme kuitenkin, että riskejä ei oteta ja Lapin vaellukselle hän ottaa mukaansa ne "melkein palaneet" kengät.

Olisipa vain Tumekin ollut silloin yhtä viisas. Varusteet ja ruoat kertomusosiossa tulee Tumenkin kohdalla esiin se vanha sananlasku että jälkiviisaus on se paras viisaus.

-Eero

Syksyllä 2003