Näytetään tekstit, joissa on tunniste Melonta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Melonta. Näytä kaikki tekstit

torstai 27. lokakuuta 2011

Koloveden melontavaellus syksyllä 2011

Retkiremmi on monen vuoden ajan leikitellyt ajatuksella toteuttaa vaellus vesiteitse melomalla. Aikaisempina vuosina kova lapinkaipuu on vienyt voiton, ja rinkka on nostettu selkään, suuntana tunturit ja kairan kauneus. Tänä vuonna päätimme toteuttaa melontavaelluksen, osittain tehdäkseen jotain erilaista, mutta myös selvittääkseen miksi moni pitää retkeilymuotoa leppoisana ja hauskana. Saimme nauttia loistavasta viikosta kauniin Koloveden maisemissa, loistavien ilmojen siivittämänä. Tervetuloa lukemaan reissustamme tämän vaelluskertomuksen myötä!

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Retkiremmi melontakurssilla 7.-9.6.2011

Ei vara kajakkia kaada, mutta liika kurkottelu kyllä.

Aloitimme kurssin tiistai-iltapäivällä Natura Vivan melontakeskuksen tiloissa Helsingin Vuosaaressa tutustumalla ensin erilaisiin kajakkeihin kurssin ohjaajan Arhi Leveelahden opastuksella. Kyllähän noissa "purtiloissa" oli aika huimia eroja.

torstai 5. toukokuuta 2011

Uuden erilaisen reissun suunnitteluilta 26.3.2011

Talvi oli vielä täällä pääkaupunkiseudullakin kunnolla voimissaan, kun Retkiremmi kokoontui Eerolle miettimään ensi syksyn reissua. Olimme tuumineet jo jonkin aikaa, että nyt pitää tehdä jotain muuta kuin vaeltamista ja tuntureille könyämistä ja remmiläisten mielipiteet olivatkin talven mittaan kääntyneet pikkuhiljaa kairoilta vesien tai maanteiden suuntaan.