“Uteliaisuus on ihmisluonteen hyve, joka on ollut tärkeä osa kehityksessämme luomakunnan lajina sellaiseksi mitä nyt olemme auttaen osaltaan pitämään meidät myös hengissä (ainakin tähän asti …) monen muun lajin sammuttua sukupuuttoon.”
Minua alkoi jossakin vaiheessa kiinnostaa patikoinneillamme kuljettujen matkojen todelliset pituudet, matkaan käytetty liikkumisaika, keskinopeudet jne. samoin kuin oletetut saapumisajankohdat edessäpäin oleville leiri- ja tulipaikoille. Tähän saakka nämä asiat on kirjattu kertomuksiimme enemmän tai vähemmän perstuntumalta. Perinteiset suunnistustaidot ovat kyllä hanskassa ja olinpaikat ovat olleet kaikilla reissuilla enemmän tai vähemmän selvillä (yleensä onneksi enemmän). GPS tulisi lähinnä täydentämään perinteistä karttaa ja kompassia, eikä korvaamaan niitä.
Netissä on mielenkiintoisia ja hyviä retkikertomuksia, joissa em. asiat ovat olleet selkeästi luettavissa tietojen perustuen GPS:n antamaan informaatioon mutun sijaan. Tästä innostuneena päätin liittyä joukkoon tummaan ja hankkia itselleni GPS:n. “Kadotkoon fiktio ja tulkoon fakta”.
Tietoni näistä laitteista on perustunut tätä ennen takseissa matkustajana näkemiini laitteisiin, jossa voi nähdä ajoneuvon liikkuvan näytön kartalla olevia ajoväyliä pitkin määränpäähän.
Tutkin mm. Retki-lehden laitetestiä ja ajattelin sen perusteella hankkia joko karttapohjaisen Garmin GPS 60 C:n tai Magellan eXplorist 500:n. Laitteiden hinnat vaan tuntuivat aika kovilta meikäläisen tarpeita ajatellen, enkä halunnut ostaa “linja-autoa kotikäyttöön”.
Tarkistin myös mitä niihin maksaa suomalaiset TOPO-kartat, sillä ilman niitä laitteiden hinta/laatusuhde ei olisi mielestäni alkuunkaan kohdallaan. Selvitin myös minkälaisia ne kartat ovat verrattuna vastaaviin paperisiin. Elektronisten karttojen hinnat olivat ihan pöyristyttävät, n. +150 €/osa, ei siis edes koko Suomi. Käsivarren kartan mittakaava oli 1:100 000 kun paperisten versioiden on 1:50 000.
Luin vielä kerran ajatuksella Retki-lehden testin ja panin siellä olevat laitteet paremmuusjärjestykseen lehden antamien pisteiden mukaan. Omaksi suosikikseni nousi “suddenly from the blue” Garminin pikkuinen ForeTerx 101 ranne-GPS, joka tuntui olevan koostaan huolimatta ihan täysiverinen peli.
Koska minulla ei ollut ennen hankintapäätöstä mitään GPS-osaamista, kävin muutamassa laitteita myyvässä yrityksissä selvittämässä olisiko ForeTrex 101 oikea laite minulle vai pitäisikö hankkia karttapohjainen sama- vai muunmerkkinen vehje. Tulos oli aika onneton. Kukaan myyjä ei esitellyt minulle laitteita käytännön toiminnassa (ei edes ns. demomoodissa). Muutenkin tuntuivat tietotaidot olevan näissä asioissa hieman hataria.
Soitin vielä muutamaan netissä laitteita myyviin yrityksiin. Heillä tuntui olevan kiireitä eivätkä kysymyksiini saadut vastaukset tyydyttäneet minua. Positiivisena poikkeuksena oli eräs oululainen erätuotteita myyvä yritys, jonka myyjä kertoi puhelimessa laitemallien eroista niiden hyvine ja huonoine puolineen sekä nykyisten Käsivarren TOPO-karttojen tasosta verrattuna paperikarttoihin.
Puhelun perusteella totesin, että valintani on Garminin ForeTrex 101. Valitettavasti tämä malli ei kuulunut ko. liikkeen tuotevalikoimiin. Jos olisi, niin olisin ostanut sen heiltä hyvän palvelun ja osaamisen vuoksi.
Ryhdyin selvittelemään laitteen hintoja muilta myyjiltä. Garminin kotisivuilla USA:ssa laitteen hinta on alle 139,- $. Suomalaisissa netin kautta myyvissä yrityksissä hinta on yli 200 € + toimituskulut päälle.
Ymmärrän, että laite maksaa Suomessa enemmän, jos saan n. 100 € lisähinnan perusteena sille selkeää lisäarvoa yleisen GPS-tietouden laiteneuvonnan, käytönopastuksen ym. muodossa. Tätä en vain saanut (muualta kuin tervaporvarien kaupungista), enkä tuntenut sen vuoksi itseäni tippaakaan epäisänmaalliseksi tilatessani Garminin Englannista hintaan 153 € toimituskuluineen.
DHL toi laitteen seuraavana aamuna tilauksesta työpaikalleni. Luin manuaalit läpi ja menin sen jälkeen nettiin tutkimaan, mitä ohjeissa olevat termit tarkoittivat. Löysin sieltä mukavasti infoa ja yleistä GPS-tietoa, minkä perusteella osasin käyttää laitetta jo seuraavana viikonloppuna.
ForeTrex on todella kätevän kokoinen. Muutamalla näppäimellä siirrytään valikosta toiseen eikä sitä tarvitse irrottaa ranteesta missään vaiheessa. Se on vedenpitävä. Käyttöliittymä on selkeä ja mikä mukavinta, laite korvaa itselläni reissuissa rannekellon.
Hankintalistalla on vielä softa, jolla voin siirtää koordinaattipisteitä PC:ltä GPS:ään ja päinvastoin. Sitä ennen naputtelen koordinaatteja manuaalisesti laitteeseen…naknaknak…
Teksti: Eero, Vantaalla 31.8.2005
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti