sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Syksyn 2010 vaelluksen suunnitteluilta 10.4.2010

Tämänkertainen suunnittelukokoontumisemme järjestettiin Sepon "Vandadalens Fjällstationilla". Petri oli ehtinyt sinne ensimmäisenä ja tutustui parhaillaan kylmän oluttölkin sisältöön. Vaiteliatta Neljättä Miestämme Tumea lukuunottamatta myös muut remmiläiset astuivat pikapuoliin ovesta sisään.

Sepolla oli meneillään tammikuun alusta alkanut ja koko vuoden kestävä "kuiva kausi" ja siksi hän muista poiketen hörppi alkoholitonta Nikolain tummaa "olutta", joka kuulemma maistui suurinpiirtein samalta kuin hapaleivästä puristettu vesi.

Juttelimme Tumea odotellessa reissuvaihtoehdoista ja katselimme netistä eri alueita, mm. Abiskoa käsitteleviä sivuja ja kuvia. Petri, Roope ja Seppo menivät saunaan Heikin ja minun jäädessä odottelemaan Tumea. Lopulta hänkin löysi tiensä perille ja pääsimme mekin nautiskelemaan saunan löylyistä. Löylykauha heilui ja juttu luisti.

Saunan jälkeen siirryimme kaikki maistelemaan tuhtien ja maistuvien punaviinien kyyditseminä chéf Sepon loihtimia pöydän antimia. Söimme hyvällä ruokahalulla keskustellen samalla tulevan syksyn reissumme vaihtoehdoista. Kala- ja kanoottireissut päätettiin jättää lopulta tuleville vuosille. Niiden aika olisi sitten, kun Retkiremmin vaariosaston jalka ei enää nouse tarpeeksi ketterästi ja rinkka painaa likaa. Abisko Lapin portteineen ja komeine maisemineen oli lopulta aika vahvoilla ja sinne päätettiin lähteä tai siltähän se ensi alkuun tuntui. Kaikki olivat innoissaan.

Retkiremmi kokoontui perinteikkäästi suunnittelemaan tulevan syksyn vaellusta Sepon "Vandadalens Fjällstationilla". Hyvän seuran, ruoan ja juomien voimin oli mukava suunnata katseet tulevan syksyn koitokseen.

Jossain vaiheessa tämän päätöksen jälkeen putkahti keskustelussa esiin ikäänkuin varkain Kebnekaise ja sen ympärivaellus reitillä Nikkaluokta-Tarfala-Guobirvággi-Signistugorna-Kebnekaisen tunturiasema. Tätä Kebnen ympäri -reissua olivat Eero, Roope, Elina ja Miika miettineet v. 2006. Heidän tekemänsä vaellus supistui sattuneista syistä sitten "vain" Kebnekaisen huiputtamikseksi.

Tässä on jäähyväismaisema Retkiremmin poistuessa Kebnekaisen fjällstationenin maastosta vuonna 2006.

Eero kehui alueen maisemia, mutta maalaili myös synkkiä, inhorealistisia kuvia Guobirvággi -solan rakkaisista ja lähes olemattomista telttapaikoista, sekä painavien rinkkojen kanssa hankalasta noususta Tarfalasta Kaskasajaurelle ja laskusta sieltä Guobirvággiin. Reitin vaarapaikat ovat nettikirjoitusten mukaan kohdissa, missä noustaan Kebnepakteglaciären reunalle ja kun ylitetään Kaskasajauren eteläranta sen päällä olevaa lumilippaa pitkin. Jos ei ole tarkkana, niin jäätiköltä voi alkaa pitkä, ei toivottu persmäki jääkylmään Tarfalajaureen, eikä Kaskasajauren lumilippakaan ei ole silminnäkijäkertomusten mukaan kovin "vakaa". Pelkkä Kebnekaisen kierto vaatisi aika monta päivää ja meillä ei ole aikaa koko reissuun eli pääkaupunkiseudulta sinne ja takaisin kuin viikko + viikonloppu.

Muutamia kuvia vuoden 2006 Kebnekaisen huiputusreissulta.

Oli näillä puheilla sen verran taikaa, että juuri hetki sitten reissun kohteeksi valittu Abisko jätettiinkin nyt luokalle odottamaan toista kertaa, sillä vaellusmalli "perusta ja pura uusi leiri joka päivä eri paikassa" ei viehättänytkään ketään. Sama päti toisaalta Kebenenkin kiertämiseen. Rinkkojen kanssa ryynäminen Guobirvággin rakkakivikossa ei saanut kannatusta.

Kebnen seutu tarjoaa huikeita elämyksiä niin maisemien kuin vaeltamisen osalta. Remmille on varmasti taas luvassa ikimuistoinen reissu!

Päätimme lopulta tehdä Kebnelle samantapaisen kahden tukikohdan vaelluksen kuten olivat Pältsan/Barras v. 2008 ja Stora Sjöfallet/Sarek v. 2009. Toinen leiristä olisi Tarfalassa ja toinen Duolpagornin eteläpuolella Laddjuvággissa. Sään salliessa käytäisiin tietenkin Kebnekaisen huipulla. Täytyy vain toivoa, että ilmojen haltija olisi meille nyt suosiollisempi kuin v. 2006.

Vantaalla 16.4.2010

Eero

7 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No mites on tämän vuoden suunnitelmien laita? Meidän remmi lähtee elokuun lopulla katsastamaan tuon Stora Sjöfalletin...

RETKIREMMI: kirjoitti...

Kiva kuulla että olette lähdössä Stora Sjöfallettiin. Hieno paikka!

Meillä suunnitelmat kirkastuvat pikkuhiljaa. Kohteena on siis Kebnekaise.Tulemme tekemään ns. tukikohtavaelluksen, eli tarkoituksena on majoittua puolet reissusta Tarfala -järven liepeillä ja toinen puolisko jossain Tuolpagornin juurella. Sieltä teemme sitten päiväreissuja lähialueille. Pyrimme laittamaan tarkempaa suunnitelmaa sivuille vielä ennen reissun alkua!

Mukavaa vaellusta teille, anonyymi! Kertokaa vaikka kommentoiden meidän viime vuoden Sarekin reissun kertomukseen, miten teillä meni.

Roope (Remmin puolesta)

Henkkapoeka kirjoitti...

Itellä Kebnen reissu odottaa ensi kesänä.
Nyt tulin justiin Kirkesdalenista (Målselvissa, Norjassa). Mahtava reissu kaikin puolin. Matkaa tuli karkeat 50 kilometriä - päivässä. Suosittelen todellakin käymään tuolla - ei kovin tunnettu reitti mutta merkitty on..

RETKIREMMI: kirjoitti...

Morjesta Henkkapoeka,

mainio valinta tuo Kebne, sitä passaa odotella... :) Mielenkiintoinen paikka tuo Kirkesdalen, ei minulle tuttu ennestään. Pitääpä tutustua! Tuo 50 km päivävauhti kuulostaa aika kovalta. Liikuitko muuten kuin jalan?

Mukavaa kesän jatkoa!

Roope (Remmin puolesta)

Henkkapoeka kirjoitti...

Morjensta! Joo eipä sinne kovin moni patikoija varmasti eksykään, on sen verta syrjässä kuitenkin ja vähän heikosti merkitty.
Jalan kuljimme koko reissun, =D yhdessä vaiheessa vastaan tuli melko mielenkiintoinen, noin 75 astetta jyrkkä jääränni, josta olikin lähes pakko laskea menemään.
Tuota laaksoa ympäröi moni yli 1400 huippu, ja esim. nimikko huippu Kirkestinden, on 1677 m.
Paras vaihtoehto omasta mielestäni olisi, että ensimmäisenä päivänä teltta Kirkestindenin juurelle pystyyn, aamusta huipulle, ja jos puhtia riittää niin huiputtaa vielä viereisin Mattágaisin (1636 m). En voi kun suositella tätä, saa takuulla kulkea ihan yksinään..!!

Unknown kirjoitti...

Todella huikeita reissuja olette tehneet!
Lähden itse parin kuukauden päästä Kebnekaiselle. Vaellamme sinne akkajauren suunnalta. Hyvin saa perspektiiviä reissuun kun katsoo näitä teidän kuvia.
Pari kysymystä: Mistä hommasitte alueen kartat ja onko kalastusluvista tietoa kebnen maastoon?
Odotellessa reissua ja teiltä uusia postauksia mukavaa kesää sinne!

RETKIREMMI: kirjoitti...

Terve Henrik, ja kiitos palautteesta. Hienoa kuulla että olet lähdössä Kebnen suuntaan, siellä pari kertaa käyneenä voi kyllä suositella. Meillä on tänä vuonna suunnitelmissa matkata Kebnekaiselta Abiskoon, eli ilmeisesti vastakkaiseen suuntaan :) Partiokaupoista olemme karttoja hommanneet tai tilanneet netistä. Sinulle on tuo "BD6 Abisko-Kebnekaise-Narvik Fjällkartan - 1:1000000" varmaankin pääkarttana. Sitten Kebnen lähistöön tuo "Kebnekaise högfjällskarta fjäll karta - 1:20000". Kirjoitushetkellä ainakin Adlibris.com myy kyseisiä. Kalastusluvista minulla ei valitettavasti ole tietoa. Mukavaa reissua sinulle, ja annahan kuulua sitten millainen seikkailu oli!

Terv. Roope (ja Retkiremmi)